Torstaina vietetään huulipunapäivää! Suosituimmat huulipunasarjat selvitettiin päivän kunniaksi

Heinäkuun lopulla vietetään vuosittain huulipunapäivää.
Huulipuna on yksi ikonisimpia kauneustuotteita ja etenkin näyttävällä punaisen sävyllä punatut huulet ovat jo klassikko. Huulipuna voi olla niin meikin päätähti kuin osa kokonaisuutta ja sen käyttö voi antaa boostia itsetunnolle.
Huulia on punattu vuosituhansien ajan eikä loppua näy. Ei liene siis yllätys, että huulipuna on saanut myös oman juhlapäivänsä, jota vietetään aina 29. heinäkuuta.
Tänä vuonna Showers To You päätti juhlapäivän alla selvittää, mitkä huulipunasarjat ovat kaikista suosituimpia. Tätä varten tehtiin ensin lista parhaista sekä ikonisimmista huulipunista ja sen jälkeen analysoitiin näille punille tarkoitettujen Instagramin hashtagien (aihetunniste) määrä, jonka perusteella suosituimmat punat laitettiin järjestykseen.
Selvästi suosituimmaksi osoittautui NYX Professional Makeup Soft Matte Lip Cream -huulipunasarja, jolla on Instagramissa yli 246 000 hashtagia. Edullisessa sarjassa on Showers To Youn mukaan 33 sävyjä, joten ei ihme, että tämä lompakkoystävällinen huulipuna nappasi ykköspaikan.
Toiseksi suosituin on kestävä Maybellinen Superstay Matte Ink, jolla on lähes 133 000 hashtagia. Kolmannelta sijalta yli 131 000 hashtagilla löytyy Kardashian-Jenner-realityperheestä tutun Kylie Jennerin nimikkosarja, jota suosivat myös monet meikkigurut, kuten Nikkie Tutorials ja Jeffrey Star.
Selvityksessä listattiin yhteensä 10 suosituinta huulipunasarjaa, ja häntäpäästä löytyvät TooFaced Melted Lipstick -sarja noin 18 500 hashtagilla sekä viimeisenä NARS Audacious noin 16 000 hashtagilla. Audacious on ollut Showers To Youn mukaan markkinoilla lähes 7 vuotta ja se yhä pitää pintansa muiden joukossa.
Alla selvityksen top 10 -lista kokonaisuudessaan:
- NYX Professional Makeup Soft Matte Lip Cream, 246 109 hashtagia
- Maybelline Superstay Matte Ink, 132 994 hashtagia
- Kylie Jenner Lip Kit, 131 453 hashtagia
- Bourjois Rouge Velvet, 70 227 hashtagia
- Colourpop Lippie Stix, 65 816 hashtagia
- M.A.C Lipglass, 34 140 hashtagia
- Urban Decay Vice, 25 426 hashtagia
- M.A.C. Matte Lipstick, 19 295 hashtagia
- TooFaced Melted Lipstick, 18 439 hashtagia
- NARS Audacious, 16 295 hashtagia
Kerroimme aiemmin, miten huulipunat voivat paljastaa sinusta mielenkiintoisia seikkoja niin käyttämäsi huulipunan sävyn kuin sen muodon perusteella. Lisäksi kerroimme, mitkä kaksi sävy pitäisi löytyä jokaisen meikkien ystävän meikkiarsenaalista ja miten yllättävä apukeino sinulle täydellisen huulipunasävyn valintaan löytyy paidan alta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?