TOP5 syytä palauttaa kihlasormus takaisin kauppaan
Kosintaan liittyy valtavasti stressiä. Kosintaan liittyvät tehtävät tekevät yleensä miehet.
Kun mies aikoo kosia, hankkii hän sitä varten sormuksen, jonka on hyvä olla mieluisa kosinnan kohteelle. Miehenkin täytyy tietysti olla naiselle mieluisa, jotta kosinta onnistuisi halutulla tavalla. Vaikka kosinta onnistuisi, saattaa siinä käytetty sormus silti joutua takaisin kultasepänliikkeeseen.
Kultasepänliikkeistä on paljastettu syitä sormuksien palauttamiseen
Jotta saatiin selville, miksi kihlasormuksia palautetaan takaisin kauppaan, ei siihen tarvittu kosijoiden apua. Sormuksen palauttaminen ei tunnu mukavalta, joten heitä ei tarvinnut kiusata yhtään sen enempää. Vastaus saatiin suoraan kultasepänliikkeistä. Syitä sormuksen palauttamiseen on toki monia, mutta tässä alla on niistä viisi yleisintä.
1. Sormus ei ollut mieluisa
Vaikka nainen olisi keskustellut miehen kanssa etukäteen siitä millainen sormuksen pitäisi olla, ei mies osaa välttämättä siltikään ostaa juuri naiselleen mieluista sormusta.
2. Väärän kokoinen sormus
Sormuksen koko voi mennä helposti pieleen. Silloin tietysti sormusta ei tarvitse palauttaa kokonaan, vaan sen kokoa voi muuttaa. Toinen vaihtoehto tässä on hankkia kokonaan uusi sormus.
3. Sormusta haluttiin muuttaa
Tämä liittyy osittain edelliseen kohtaan. Sormukseen voidaan haluta tehdä kuitenkin muitakin muutoksia, kuin kokoon liittyviä. Siinä olevien timanttien määrää ja kokoa voidaan haluta muuttaa. Mutta yleisempi muutos on se, että sormukseen halutaan kaiverruksia.
4. Kosinta meni pieleen
Se on hyvinkin mahdollista, että nainen ei suostu kosintaan. Silloin sormusta ei tarvitakaan ja se palautuu yleensä takaisin kauppaan.
5. Tulikin ero
Sormus voi ensin kelvata, mutta ero voi tulla pian tai pitkänkin ajan päästä. Kun tulee ero, ei sormusta enää tarvita. Mutta se on eri asia, että mihin sen voi enää palauttaa. Jos sitä on käyttänyt jo pitkään, kultasepänliike tuskin ottaa sitä enää vastaan.
Sormus voi olla tärkeä esine tai sitten ei.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi