Tie tosirakkauteen näyttää tältä
Brittikysely selvitti mitä nainen keskimäärin kokee rakkausrintamalla ennen kuin löytää Sen Oikean.
Keskiverto nainen kokee elämässään kahdesti särkyneen sydämen ennen kuin hän löytää rinnalleen sen kuuluisan ja etsityn Oikean. Kyselyn mukaan keskiverto nainen myös suutelee 15 miestä ja on kahdessa pitkäaikaisessa parisuhteessa ennen Sen Oikean löytymistä. Treffisivusto eHarmonyn teettämässä brittikyselyssä selvisi, että ennen asettumistaan aloilleen nainen käy neljästi katastrofaalisilla treffeillä ja hänelle tehdään kerran oharit. Keskiverto nainen rakastuu kahdesti, muuttaa kerran yhteen ja harrastaa yhden illan juttuja neljästi. Ensitreffejä ennen unelmien prinssin kohtaamista on keskimäärin seitsemän. Sen lisäksi naiset käyvät kahdesti sokkotreffeillä ja kahdesti treffeillä henkilön kanssa, jonka ovat tavanneet netissä. Kyselyn mukaan naisilla on keskimäärin viisi parisuhdetta, joista pari on pitkäkestoisempia. Seksikumppaneita naisella on keskiarvolta seitsemän. Kyselyyn vastanneista naisista 94 prosenttia kertoi uskovansa tosirakkauteen. eHarmonyn kyselyyn vastasi 2 000 brittiä, jotka kertoivat jo löytäneensä Sen Oikean. Lähde: News.com.auLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä moka jäätyneen tuulilasin kanssa voi maksaa tuhansia euroja
- Tiedät omaavasi vahvan moraalin, jos nämä tilanteet saavat olosi epämukavaksi
- Miksi juuri nämä koirat hurmaavat suomalaiset – 10 suosituinta rotua paljastavat, millaista seuraa me oikeasti kaipaamme
- Jos lemmikit ovat meille kuin perheenjäseniä, miksi suurin osa omistajista laiminlyö tämän asian?
- Yhä useampi elää kulissien takana – tunnista merkit ja puutu ajoissa peliin
- Millainen matto sopii lemmikkieläinperheeseen? Saatat yllättyä!
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Jos pidät näistä asioista edelleen kiinni, tämäkään vuosi tuskin tuo lisää onnellisuutta
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Tästä syystä alushousut kannattaa jättää pukematta – jopa keskellä talvea
- Sydänkirurgi vannoo tämän aamurutiinin nimeen – voi muuttaa koko elämän suunnan
- Jokin on pahasti vialla, jos miehesi on lakannut välittämästä näistä asioista
- Tunnistatko nämä 10 piirrettä? Ne ovat yleisiä kaikkein onnettomimmilla ihmisillä
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi
- 11 tapaa, joilla älykkäät ihmiset osoittavat älykkyytensä sanomatta sanaakaan
- Mummo neuvoi laittamaan sukkahousut pakkaseen – kuulosti hölmöltä, mutta toimi
- Keskity näihin asioihin, jos haluat muiden pitävän sinua kiinnostavampana