Terapeutti paljastaa: Tämä on miesten mielestä isoin ”turn off” suhteessa
Jokaisella ihmisellä on omat niin sanotut turn offit, joilla tarkoitetaan asioita, jotka saavat jotakuta kohtaan heränneen kiinnostuksen kaikkoamaan.
Turn offit voivat sanella rakkauselämää paljonkin; jos jostakin asiasta ei pidä, silloin siitä ei pidä. Best Lifen mukaan on lukuisia turn offeja, jotka liittyvät ihmisten henkilökohtaisiin mieltymyksiin.
On kuitenkin yksi sellainen turn off, josta monien miesten mielestä olisi vaikea päästä suhteessa yli. Tämä iso kiinnostuksen hävittäjä on se, jos kumppani on emotionaalisesti etäinen, saavuttamattomissa.
”Parisuhteessa olevien miesten kohdalla ykkösenä turn offeissa on se, kun kumppani on emotionaalisesti sulkeutunut tai ’kova’, mutta samalla on kriittinen miestä ja/tai hänen tekojaan kohtaan”, psykoterapeutti ja miesten terveyden asiantuntija Josh Jonas kertoi Best Lifelle.
Tämä voi ilmetä parisuhteessa Jonasin mukaan esimerkiksi niin, että kumppani kertoo miehelle, mitä tämän pitäisi tehdä sen sijaan, että kertoisi, miltä itsestä tuntuu. Psykoterapeutti lisäsi, että ironista on se, että kaikilla on taipumus inhota tätä kokemusta ja keskustelua.
Best Lifen mukaan tämä tapa osoittaa kumppanille, ettet ole valmis osallistumaan keskusteluihin – ja mahdollisiin kinoihin – joita ilmenee, kun yrittää tehdä suhteesta onnistuvan. Jotta suhde kukoistaisi, se vaatii avointa ja rehellistä kommunikaatiota.
Emotionaalisesti läsnä ja saatavilla oleminen voi olla monille vaikeaa, mutta se kannattaa. Se mahdollistaa sen, että suhteen osapuolet kuulevat toistensa tarpeet ja voivat yrittää täyttää ne.
Kerroimme aiemmin merkkejä, joista tunnistat emotionaalisesti saavuttamattomissa olevan kumppanin. Voit lukea siitä lisää täällä.
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen