Tee itse superterveellistä kultaista maitoa, joka voi muuttaa koko elämäsi parempaan suuntaan
Maidosta saadaan paljon terveyshyötyjä, mutta oletko koskaan kuullut kultaisesta maidosta?
Tätä herkkua voi tehdä helposti itse ja se on tunnettu The List -sivuston mukaan esimerkiksi siitä, että lievittää stressiä. Jo se yksistään on hyvä syy juoda sitä, mutta se ei ole suinkaan ainoa hyöty, jonka sitä juomalla saat.
Kultainen maito tekee hyvää sekä sielulle että ruumiille. Stressin vähentämisen lisäksi se myös vähentää kehossa olevia tulehduksia, parantaa ruuansulatusta ja lievittää kipuja. Näiden perusteella voisi jo luulla olevan kyse jostakin lääkkeestä, mutta suurin osa tähän terveyspommiin tarvittavista aineksista löytyvät lähes jokaisen keittiöstä.
Näin teet itse kultaista maitoa
Kuten jo nimikin kertoo, löytyy tästä terveyspommista maitoa. Se voi olla kuumaa tai kylmää. Sen sekaan laitetaan kurkumajauhetta, joka terveyshyötyjen lisäksi antaa juomalle sen kultaisen värin. Sekaan laitetaan myös muita aineksia, joita ovat esimerkiksi mustapippuri, inkivääri ja kaneli. Sekaan voi laittaa myös ashwagandha- sekä tummaa kaakaojauhetta, jotka lisäävät entisestään juoman stressiä lieventäviä ominaisuuksia.
Mustapippuria laitetaan sekaan sen takia, koska se auttaa kehoa imemään helpommin kurkuman tärkeimmät ainesosat. Siksi sitä kannattaa ainakin lisätä juomaan kurkuman lisäksi. Eli maito, kurkuma ja mustapippuri jo riittävät, mutta kaikki muut esitellyt ainekset tekevät juomasta entistä terveellisemmän.
Kurkuma on tässä se, joka mustapippurin avulla antaa monia terveyshyötyjä. Tässä ei ole vielä mainittu niistä lähellekään jokaista. Se voi esimerkiksi alentaa verensokeria sekä suojata sydänsairauksilta. Se myös suojaa viruksilta sekä vähentää niveltulehduksia sekä muita tulehduksia. Se voi myös parantaa muistia, joten tässä on jo varmasti tuotu esille niin monta terveyshyötyä, että on aika tehdä oma kultainen maitoseos.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lista asioista, jotka älykkäimmät naiset tekevät ennen neljääkymppiä
- Hiipuuko motivaatio talven myötä? Nämä persoonallisuuden piirteet voivat selittää sen
- Tutkimus paljastaa ristiriidan miesten suhtautumisessa älykkäisiin naisiin
- Suomalaisten salikäytös puhututtaa – nämä asiat saavat veren kiehumaan
- Suomalaisten hygieniasta paljastui nolo fakta – yksi kehonosa jää monelta pesemättä
- Saat vanhempasi onnen kukuloille, kun sanot heille nämä asiat aikuisena
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä