Tästä syystä toiset voivat syödä paistettua ruokaa lihoamatta ja toiset eivät

Tutkijat selvittivät syyn, miksi jotkut voivat syödä silloin tällöin esimerkiksi ranskalaisia ilman, että se vaikuttaa heti painoon.
British Medical Journalissa julkaistu tutkimus sai selville, että paistetun ruoan syömisellä on suurempi vaikutus painoindeksiin heillä, joilla jo valmiiksi on suurempi riski liikalihavuuteen. Toisin sanoen heillä, joiden geenit altistavat ylipainolle tai liikalihavuudelle, paino nousee eniten paistetun ruoan syömisestä.
Kahden korkeakoulun ja yhden sairaalan väestä koostunut tutkijaryhmä analysoi liikalihavuustietoja yli 37 000 mieheltä ja naiselta. Tutkimuksista kävi ilmi, että korkeimman geneettisen riskin liikalihavuuteen omaavilla pikaruoan syöminen neljä kertaa tai useammin viikossa, vaikutti tuplasti painoindeksiin verrattuna heihin, joilla on alhaisin riski liikalihavuuteen.
Women’s Healthin mukaan tämä selittää sen, miksi toiset voivat syödä paistettua ruokaa silloin tällöin eikä heillä nouse paino, kun taas joillakin paino nousee nopeasti, esimerkiksi ranskalaisia syötyään.
Lähde: Women’s Health
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Olet käyttänyt nukkuessasi tyynyä väärin – näin tyynyä tulisi käyttää
- Tätä lasten harrastamaa asiaa suositellaan aikuisille, joilla on vaikeuksia nukahtamisessa
- Tutkimus paljastaa: Jos syöt päivällisesi tähän kellonaikaan, laihdut tehokkaimmin
- Asiantuntija kertoo: Nämä 6 merkkiä paljastavat jo etukäteen, että mies on huono sängyssä
- 10 vinkkiä, joiden avulla saat poikaystäväsi kosimaan sinua
- Nämä 10 merkkiä kertovat ettet ole koskaan menossa naimisiin
- Jos mies tekee naiselleen nämä 6 asiaa, on hän todella rakastunut
- Tämä urheilulaji saa kasvosi vanhenemaan nopeammin – älä harrasta liialti
- Tämä Disney-prinsessa olet tähtimerkkisi perusteella – Ariel, Tuhkimo vai Belle?
- Nainen: Näitä vaatteita et saisi enää käyttää, jos olet yli 50-vuotias – tyylimoka
- Tämä on kaikkein älykkäin horoskooppimerkki – tarkista kuulutko sinä heihin
- Tee päivittäin nämä 5 aamurutiinia, jos olet yli 50-vuotias nainen
- Jos mies tekee naiselleen nämä 6 asiaa, on hän todella rakastunut
- Nainen: Näitä vaatteita et saisi enää käyttää, jos olet yli 50-vuotias – tyylimoka
- Asiantuntija kertoo: Nämä 6 merkkiä paljastavat jo etukäteen, että mies on huono sängyssä
- Juo lasi sitruunavettä aamulla ja huomaat 10 muutosta kehossasi
- Mies kertoo: 7 yleisintä syytä, miksi mies pettää naista
- Nämä 6 tapaa nukkua tekevät parisuhteesta paremman – kannattaa tehdä nämä muutokset
- Tutkimus paljastaa: Jos syöt päivällisesi tähän kellonaikaan, laihdut tehokkaimmin
- Jos kumppanisi pettää on siitä sinulle itseasiassa hyötyä – lue, miten