Tästä syystä toiset voivat syödä paistettua ruokaa lihoamatta ja toiset eivät
Tutkijat selvittivät syyn, miksi jotkut voivat syödä silloin tällöin esimerkiksi ranskalaisia ilman, että se vaikuttaa heti painoon.
British Medical Journalissa julkaistu tutkimus sai selville, että paistetun ruoan syömisellä on suurempi vaikutus painoindeksiin heillä, joilla jo valmiiksi on suurempi riski liikalihavuuteen. Toisin sanoen heillä, joiden geenit altistavat ylipainolle tai liikalihavuudelle, paino nousee eniten paistetun ruoan syömisestä. Kahden korkeakoulun ja yhden sairaalan väestä koostunut tutkijaryhmä analysoi liikalihavuustietoja yli 37 000 mieheltä ja naiselta. Tutkimuksista kävi ilmi, että korkeimman geneettisen riskin liikalihavuuteen omaavilla pikaruoan syöminen neljä kertaa tai useammin viikossa, vaikutti tuplasti painoindeksiin verrattuna heihin, joilla on alhaisin riski liikalihavuuteen. Women’s Healthin mukaan tämä selittää sen, miksi toiset voivat syödä paistettua ruokaa silloin tällöin eikä heillä nouse paino, kun taas joillakin paino nousee nopeasti, esimerkiksi ranskalaisia syötyään. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tutkimus paljastaa nuorten miesten asenteet avioliittoon – tulos häiritsee monia
- Luulitko olevasi tehokas multitaskaaja? Totuus on toinen
- Haaveiletko sinkkuelämästä? Taustalla voi olla kaipuu johonkin muuhun
- Koira tekee näin vain kaikkein tärkeimmälle ihmiselle – oletko se sinä?
- Kumppani voi vaikuttaa uraasi enemmän kuin luulet – yksi piirre ratkaisee
- Siistit ihmiset tekevät nämä 6 asiaa päivittäin – kuulutko joukkoon?
- Yleisesti paheksuttu tapa voikin vahvistaa parisuhdetta – siksi sitä ei kannata tuomita
- 10 lausetta, jotka jokaisen lapsen pitäisi kuulla päivittäin
- Erityisesti naisten kannattaa huolehtia C-vitamiinin saannista – 4 hyvää syytä
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tehosta painonpudotusta tällä simppelillä juomalla – ainekset löytyvät keittiöstä
- Seksin jälkeinen käytös kertoo enemmän kuin uskot suhteestanne
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Maalaa pieniä kiviä punaiseksi ja laita puutarhaan – yllättävän nerokas idea
- Näin lenkkeily rasittaa koiran kehoa – monelle valitettavan arkipäiväinen tapa
- 4 asiaa, joita miehet haluavat kumppaniltaan – nämä menevät ulkonäön edelle