Tässä iässä alkoholia ei kannattaisi juoda lainkaan
Alkoholia on syytä juoda maltillisesti, mutta tietyssä aikuisiässä sitä ei kannattaisi juoda lainkaan.
Monissa tutkimuksissa on todettu kuinka pienestä määrästä alkoholia saattaa olla hyötyä. Aiempien uutisen mukaan alkoholi esimerkiksi saa sinut puhumaan paremmin vieraita kieliä ja maltillinen alkoholin kulutus tulee immuunijärjestelmää. Vaikka on hyviä syitä juoda alkoholia, uuden tutkimuksen mukaan ihan kaiken ikäisten ei sitä kannattaisi tehdä lainkaan.
Jos olet alle 40-vuotias, uuden tutkimuksen tulokset voivat aiheuttaa sen, että saatat haluta lopettaa juomisen. Nuoret eivät hyödy alkoholin terveyshyödyistä, joten sitä ei kannattaisi juoda lainkaan, koska se saattaa vain aiheuttaa mielenterveysongelmia.
Vaikka nuorten ei kannattaisi juoda alkoholia, vanhempien kohdalla alkoholin juomisesta voi olla paljon hyötyä, jos sitä juo maltillisesti. Jos yli 40-vuotias on terve, voi alkoholi vähentää esimerkiksi aivohalvauksen, diabeteksen ja sydänsairauksien riskiä.
Kannattaa muistaa, että naisille maltillisen juomisen raja on alempana kuin miehillä. Jokaisen täytyy tehdä omat päätelmät siitä, kannattaako alkoholia juoda lainkaan vai pieniä määriä.
Lähde: Huffpost
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?