Tutkimuksen mukaan alkoholia nauttineena kielitaito paranee.

Jos olet huomannut juttelevasi vieraalla kielellä paremmin juotuasi hieman alkoholia, et ole suinkaan kuvitellut asiaa. Tutkimuksen mukaan yhden tai parin alkoholijuoman jälkeen vieraan kielen puhuminen sujuu paremmin.

Liverpoolin yliopiston, Maastrichtin yliopiston ja King’s College London -yliopiston tutkijoiden toteuttamaan tutkimukseen osallistui 50 saksaa äidinkielenään puhuvaa henkilöä, jotka opiskelivat Maastrichtin yliopistossa ja olivat vasta oppineet puhumaan, kirjoittamaan ja lukemaan hollantia.

Osallistujille annettiin joko alkoholia sisältävä tai alkoholiton juoma ja sen jälkeen heitä pyydettiin keskustelemaan hollanniksi muutaman minuutin ajan. Annetun alkoholin määrä riippui jokaisen osallistujan painosta, mutta se vastasi lähes yhtä puolen litran tuoppia (460 ml) 5,0 % olutta 70 kiloa painavalle miehelle.

Osallistujien keskustelut nauhoitettiin, minkä jälkeen äidinkielenään hollantia puhuvat henkilöt arvioivat osallistujien kielitaidot tietämättä sitä, ketkä osallistujista olivat juoneet alkoholia. Tutkijat saivat selville, että hieman päihtyneet äänsivät hollantia paremmin kuin selvät osallistujat.

”Tutkimuksemme osoittaa, että alkoholin nauttiminen voi olla hyödyksi vieraan kielen ääntämiselle henkilöillä, jotka ovat juuri oppineet kyseisen kielen”, tutkimukseen osallistunut tohtori Inge Kersbergen Liverpoolin yliopistosta sanoi.

”Tämä tarjoaa hieman tukea uskomukselle (kaksikielisten keskuudessa), että alhainen määrä alkoholia voi parantaa heidän kykyään puhua toista kieltä”, hän jatkoi.

Tutkimusta Maastrichtin yliopistossa toteuttamassa ollut tohtori Fritz Renner kommentoi, että on tärkeä huomata, että osallistujat nauttivat vähän alkoholia.

”Suuremmat alkoholin kulutuksen määrät eivät välttämättä omaa hyödyllisiä vaikutuksia vieraan kielen ääntämiselle”, Renner kertoi.

Kuten monet vieraita kieliä puhuvat tietävät, voi pari lasillista parantaa kielipäätä, mutta yksi juoma liikaa johtaa siihen, ettei puheesta saa mitään selvää – vaikka koettaisi puhua äidinkieltään.

Tutkimus julkaistiin Journal of Psychopharmacologyssa ja voit lukea siitä lisää täällä.

Lähde: The Independent