Tänään tyttöjen päivänä 11. lokakuuta muistutetaan syrjinnästä – 2020 teemana on verkkohäirintä
Tyttöjen päivänä muistutetaan syrjinnästä, jota tytöt joutuvat kohtaamaan kaikkialla maailmassa. Tämä on samalla juhlapäivä, joka nostaa esille tyttöjen voimat ja mahdollisuudet.
Plan International Suomen -sivuston mukaan tänä vuonna erikoisteemana on verkkohäirintä, jota valitettavan monet tytöt joutuvat kokemaan. Se on yksi este tasa-arvolle. Tyttöjenkin olisi päästävä hyödyntämään verkkoa ilman häirintää, vapaasti ja turvallisilla tavoilla. Sen käyttö vaikuttaa heidän tulevaisuuteensa näkymiin ja sen avulla he voivat myös muuttaa maailmaa.
Verkossa vietetään yhä enemmän aikaa, joka koskee myös tyttöjä. Se on lisääntynyt entisestään koronapandemian aikana. Tyttöjen osallistuessa verkkokeskusteluihin, kohtaavat he samalla myös ikäviä asioita kuten kiusaamista, häirintää tai jopa fyysisiä uhkauksia.
Plan International Suomi -sivustolla kerrotaan, kuinka naiset kohtaavat internetissä häirintää 27 kertaa todennäköisemmin kuin miehet, ja kolme neljästä naisesta on kokenut verkkoväkivaltaa. He kuitenkin saavat pidettyä verkon, esimerkiksi sosiaalisen median, kautta yhteyttä muihin, jonka avulla voidaan puhua tärkeistä asioista, ilmaistua omia mielipiteitä tai jopa puolustettua ihmisoikeuksia.
Maailma tulee olemaan yhä digitaalisempi, joten tyttöjen tulisi päästä toimimaan sen parissa ilman pelkoa ja ahdistusta sekä saamaan siellä äänensä kuuluville, joka on tänään tyttöjen päivänä juuri se asia, joka halutaan tuoda esille. Plan International Suomi sivuston mukaan, kun häirintä loppuu, tytöt voivat rauhassa oppia verkossa uusia taitoja, löytävät tulevaisuuden mahdollisuuksia, osallistuvat tulevaisuuden rakentamiseen ja muuttavat maailmaa tasa-arvoisemmaksi.
Voit mennä tutustumaan lisää Plan International Suomen -sivustolle tyttöjenpäivän kampanjasta täältä. Näet sivustolta löytyvästä tapahtumakalenterista tietoja Planin ajankohtaisista tapahtumista. Tänään siellä ilmoitetaan tyttöjen päivän tapahtumista, joita järjestetään monilla paikkakunnilla. Saat kalenterin auki tästä.
Katso tästä alta tai täältä vielä Planin video: Tyttöjen häirintä verkossa on este tasa-arvolle
LUE MYÖS:
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen