Tämä on paras ajankohta käydä suihkussa, jos haluat pitää ihosi terveenä
Suihkussa käymisen ajankohdalla voi olla suuri vaikutus ihoosi.
Aamusuihku herättää mukavasti uuteen päivään, mutta suihkussa käyminen kannattaisi kuitenkin jättää iltaan – ainakin jos ajattelee ihonsa hyvinvointia. Ihotautilääkäri Simon Zokaien teettämän tutkimuksen mukaan ihon kannalta on parempi käydä suihkussa illalla ennen nukkumaanmenoa, kertoo Metro.
Jos suihkun jättää aamuun, ehtii päivän aikana iholle kertynyt lika, bakteerit ja saasteet muhia iholla pidempään ja todennäköisemmin tunkeutua ihohuokosiin. Tämä voi Metron mukaan johtaa läikkiin, näppyihin, finneihin ja jopa pitkäaikaisiin ihovaurioihin.
Aamusuihkut ovat kuitenkin yleisiä ja esimerkiksi YouGovin ja ruotsalaisen ihonhoitobrändi FOREOn kyselytutkimuksen mukaan 61 prosenttia briteistä suosii aamusuihkua. FOREOn toimitusjohtaja Boris Raspudic on Metron mukaan kommentoinut Zokaien tutkimuksen tuloksia.
”Se on kiista, jolla on melko äänekkäitä puolestapuhujia molemmin puolin, mutta kun on kyse ihonhoidosta, on suihkussa käyminen illalla todella paras vaihtoehto, sillä se auttaa poistamaan kaiken meikin, lian ja saasteen, joita päivän aikana on kertnyt”, hän totesi.
”Se vaikuttaa ilmeiseltä, kun sen sanoo ääneen, mutta miksi haluaisit mennä nukkumaan likaa kasvoillasi”, Raspudic pohti.
Raspudicin mukaan vaikka aamusuihku voi auttaa heräämään ja tarjota kaivattua aikaa suunnitella edessä olevaa päivää, saa iho siitä vähemmän hyötyä.
”Jos sinun täytyy käydä suihkussa aamulla, auttaa pikaisen iltahuuhtelun omaksuminen merkittävästi ihosi terveyttä”, Raspudic neuvoi.
Mitä mieltä sinä olet aiheesta? Kerro mietteesi alla kommenteissa!
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
- Mitä miehet sanovat vs. mitä he oikeasti tarkoittavat
- Äiti opettaa tyttärelleen nämä 10 asiaa, jotta tämä ei koskaan hyväksyisi huonoa kohtelua
- Mitä millainenkin kosketus tarkoittaa? Näin tulkitset miehen eleitä
- Miehetkin juoruavat kavereilleen – olisitko arvannut, mistä he puhuvat yleisimmin?
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi