Tällainen ruoka saa miehen hien tuoksumaan paremmalta
Hyviä uutisia kasvissyöjille: naiset vaikuttaisivat suosivan sellaisten miesten tuoksua, jotka syövät paljon hedelmiä ja kasviksia.
Aiemmin tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että valkosipulin syöminen saa miehen tuoksumaan paremmalta, mutta tänä vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan kasvikset ja hedelmät toimivat paremmin. Tutkimuksessa kerättiin hikeä miehiltä, joilla oli erilaiset ruokavaliot. Tämän jälkeen naisia pyydettiin arvioimaan, kuinka hyvältä tai pahalta hiet haisivat. Miehiä pyydettiin myös kirjoittamaan päiväkirjaan ylös, mitä he keskimäärin söivät.Hiilihydraatit pahentavat hien hajua
Tutkimuksessa miehet pitivät päällään uutta t-paitaa ja urheilivat. Sitten naiset haistoivat paitoja ja arvioivat ne sen mukaan, kuinka paljon he pitivät hajusta, kuinka kukkainen tuoksu oli ja kuinka hedelmäinen se oli. Selvisi, että eniten kasviksia ja hedelmiä syövien miesten hien haju miellytti naisia eniten. Heidän hikensä tuoksui naisten mukaan eniten kukkaiselta, hedelmäiseltä ja makealta. Sen sijaan runsas hiilihydraattien syöminen oli yhteydessä vahvempaan ja epämiellyttävään hajuun. Lähde: Indy100LUE MYÖS:
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen
- 8 merkkiä siitä, että suhteellanne on hyvät edellytykset kestää läpi elämän