Syöpään sairastuneelle aika on paras joululahja, muistuttaa Syöpäsäätiön joulukeräys.

Syöpäsäätiön joulukeräys Paras joululahja on käynnistynyt ja se tarjoaa yksityishenkilöille ja yrityksille vaihtoehtoisen tavan lahjoittaa joululahjavaroja aineettomasti kotimaisen syöpätutkimuksen hyväksi. Joulukeräysvaroista myönnetään myös taloudellista tukea syöpäpotilaille.

Syöpäsäätiön tiedotteen mukaan joka kolmas sairastuu syöpään elämänsä aikana ja syöpä koskettaa monia suomalaisia tänäkin jouluna.

”Lahjoitusten avulla me tutkijat saamme lisää aikaa löytää ratkaisuja potilaiden hyväksi. Vain niin kauan kuin syöpätutkimusta tehdään Suomessa, tutkimustulokset on mahdollista saattaa viipymättä suomalaisen potilaan hyväksi”, toteaa Syöpäsäätiön apurahalla tutkimusta tekevä syöpätutkija, tutkimusjohtaja Juha Klefström Helsingin yliopistosta.

Tutkimusjohtaja Jarmo Wahlfors Syöpäsäätiöstä muistuttaa, että syöpään sairastuneelle aika on se paras joululahja.

”Iän myötä aineellisen joulun lahjalista lyhenee ja tärkeimmäksi lahjaksi nousee yhteinen aika läheisten kanssa. Syöpätutkimusta tukemalla voimme varmistaa, että sairastuneet saavat lisää elinaikaa. Huipputason syöpätutkimus, jota Syöpäsäätiö rahoittaa lahjoitusvaroilla, on kallista. Lahjoituksia tarvitaan jatkuvasti, jotta lupaavat tutkimushankkeet voivat jatkua”, hän toteaa.

Kaj Kunnas, Maryam Razavi ja Michael Monroe mukana joulukeräyksessä

Toimittaja Kaj Kunnas on lähtenyt täydellä sydämellä mukaan Paras joululahja -keräyksen kasvoksi. Kunnas on itse selvinnyt hengenvaarallisesta sairaskohtauksesta ja hänen vaimollaan on juuri nyt puhtaat paperi syövästä.

”Tiedän kokemuksesta, että aika on kaikkein paras lahja, minkä jouluna voi saada. Mikään ei voi korvata yhdessä vietettyä aikaa. Lahjoitus tähän keräykseen tuo monelle sairastuneelle toivoa lisäajasta. Lahjoittakaa siis”, Kunnas kannustaa.

Muodin moniosaaja Maryam Razaviakin syöpä on koskettanut: hänen äitinsä sairastaa parantumatonta syöpää. Razavi osaa arvostaa äidin kanssa vietettyä aikaa ja jouluaattona hänelle on tärkeintä päästä vanhempien luokse.

”Mieleen on hiipinyt ajatus, että en enää tiedä kuinka monta yhteistä joulua meillä on jäljellä. Siksi en halua enää mitään muuta kuin olla perheeni kanssa”, hän kertoo.

Rockmuusikko Michael Monroe on ollut aiemmin mukana tukemassa Roosa nauha-keräystä ja osallistuu nyt myös Syöpäsäätiön joulukeräykseen. Monroe kannustaa kaikkia suomalaisia osallistumaan Paras joululahja -keräykseen.

”Vaikeistakin asioista voi päästä yli ajan myötä. Ajalla on parantava voima”, Monroe muistuttaa.

Näin voit osallistua Paras joululahja -keräykseen:

  • Verkkolahjoituksella osoitteessa www.syopasaatio.fi/joulukerays
  • Lähettämällä tekstiviestin  TUEN10 tai TUEN30 numeroon 16499 (10€ tai 30€)
  • Lahjoittamalla keräystilille IBAN FI20 2344 1800 0032 29, viite 4006 (yksityishenkilöt) ja viite 40060 (yritykset)

Syöpäsäätiö ohjaa lahjoitusvarat vuosittain viiveettä syöpätutkijoille apurahoina. Tänä vuonna apurahoja on tiedotteetn mukaan myönnetty tutkijoille lähes 7,3 miljoonaa euroa.

Syöpäsäätiö on suurin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja Suomessa. Syöpäsäätiö myöntää lahjoitusvaroista myös syöpään sairastuneille taloudellisia avustuksia, joita haetaan sairaaloiden sosiaalityöntekijöiden kautta – voit lukea lisää Syöpäsäätiön sivuilta.

Parhaillaan on menossa myös joulukeräys kotimaan köyhien lasten auttamiseksi. Voit lukea aiheesta lisää täällä.

Kommentit

Kommenttia