Syö enemmän valkosipulia ja 5 muuta tapaa koettaa välttää syys- ja talviflunssa

Nämä tavat auttavat sinua tehostamaan kehosi puolustautumista flunssapöpöjä vastaan.
On taas se aika vuodesta, kun riski joutua flunssan kouriin on suurempi. Flunssaa vastaan voi suojautua, kun muistaa pestä kädet säännöllisesti ja esimerkiksi peittää suunsa, kun aivastaa.
Pure Wow’n mukaan on kuitenkin luonnollisiakin tapoja suojautua flunssalta ja tehostaa samalla immuunijärjestelmää. Alla kuusi vinkkiä.
Syö enemmän valkosipulia
Puolalaisen yliopiston tutkimuksen mukaan valkosipuli on antimikrobista ainetta ja immuunivahvistin. On kuitenkin hyvä muistaa, että lämpö tekee sen hyvät vaikutukset tehottomaksi, joten jos käytät valkosipulia ruoanlaitossa, lisää se juuri ennen tarjoilua tai kokeili sitä kylmässä salaatinkastikkeessa antamassa makua kasviksille.
Nuku riittävästi
Jos et nuku tarpeeksi, ei se vain haittaa immuunijärjestelmää, vaan se myös tekee vaikeammaksi taistella virusta vastaan, kun sellaisen on saanut. Saksalaisen yliopiston tutkimuksen mukaan uni ja vuorokausirytmi ovat immunologiset prosessien vahvoja säännöstelijöitä. Pitkittynyt univaje johtaa siis sellaisten solujen tuotantoon, jotka aiheuttavat lisääntynyttä immuunipuutosta.
Kuntoile enemmän
Kun päivät viilenevät, on erittäin houkuttelevaa jättää treeni väliin ja pysyä viltin mutkassa katsomassa telkkaria. Tämä ei kuitenkaan ole hyvä idea, sillä säännöllinen kuntoilu (mikä voi olla esimerkiksi vain alhaisen intensiteetin 30 minuutin kävely) on tärkeää immuunijärjestelmän toiminnalle. Yhdysvaltain kansallisen lääketieteen kirjaston mukaan kuntoilu saa valkosolut kiertämään nopeammin, mikä mahdollistaa sen, että immuunijärjestelmä havaitsee sairaudet nopeammin ja voi auttaa huuhtomaan bakteerit pois keuhkoistasi. Säännöllinen liikunta auttaa myös nukkumaan paremmin, mikä taas auttaa pysymään terveempänä, kuten yllä kerrotaan.
Nauti auringosta, kun mahdollista
Yleensä ajan viettäminen auringossa yhdistetään kesään, mutta on tärkeää ja hyödyllistä tehdä niin myös silloin, kun ulkona on kylmä. Aurinko tehostaa mielialaa ja se voi myös estää sairastumista. Näin ilmeni Georgetownin yliopiston tutkimuksesta, joka selvitti, että auringonvalolle altistuminen voi energisoida T-soluja, joilla on keskinen rooli ihmisten immuniteetille. Koeta siis olla auringossa aina, kun mahdollista.
Naura enemmän
Naura on paras lääke, sanotaan, mutta siitä todella on iloa myös sairastumisen estämisessä. Western Kentucky -yliopiston tutkimuksen mukaan nauraminen pitää stressihormonit aisoissa ja tehostaa sellaista valkosolujen tyyppiä, joka taistelee infektioita vastaan. Katso siis hyvä komedia tai naura läheistesi kanssa, se on hyvästä terveydellesi.
Rajoita alkoholin juomista
Liiallista alkoholin käyttämistä on syytä rajoittaa, sillä siitäkin on apua sairauksien loitolla pitämisessä. Louisianan osavaltionyliopiston tutkimuksen mukaan liiallinen alkoholin käyttäminen on kytköksissä heikentyneeseen immuunijärjestelmään ja lisääntyneeseen herkkyyteen keuhkoinfektioille.
Lähde: Pure Wow
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä