Suomen hampurilaisravintoloiden eliitti on selvitetty: Täältä saat parhaat burgerit!
Mistä saa kotimaan parhaat hampurilaiset? Tähän on saatu nyt vastaus!
Suomen parhaaksi hampurilaisravintolaksi on äänestetty Salossa toimiva JJ’s BBQ -ravintola. Ravintola nappasi voiton hampurilaisiin erikoistuneen Burger Lovers Finland -yhteisön avoimessa yleisöäänestyksessä.
Äänestyksessä annettiin 31 800 ääntä, joista JJ’s BBQ kahmaisi 7,6 prosenttia. Toiseksi sijoittui useilla paikkakunnilla toimiva Naughty BRGR (5,2% äänistä) ja kolmanneksi oululainen Kauppuri 5 (3,3% äänistä).
”Burgerifanit pääsivät koronarajoitusten jälkeen keväällä taas liikkeelle ja saimme aktiivien avulla päivitettyä Suomen parhaiden burgeriravintoloiden listan, jonka kärki on nyt rankattu”, Burger Lovers Finland -yhteisön Antti Suikkari kertoo.
”Suomessa on vahva hampurilaiskulttuuri ja on selvää, että parhaat suomalaisravintolat pärjäävät burgerien vertailussa mihin tahansa ulkomaiseen tarjontaan”, hän lisää.
Löydät Suomen parhaiden hampurilaisravintoloiden top 10:n artikkelin lopusta sekä näet yhden esimerkin voittajaravintolan tarjonnasta.
Itse tehty savustin käytössä
JJ’s BBQ -ravintola on perustettu vuonna 2019 ja sitä pyörittää Lapista lähtöisin oleva Jari-Pekka Kallunki. Somessa suosittu ravintoloitsija on yksi suomalaisen barbecue- ja grillaustaidon tunnetuimpia mestareita ja asiakkaat ovat valmiita ajamaan pitkiäkin matkoja Kallungin burgereiden perässä.
Ennen ravintoloitsijan uraansa Kallunki ajautui salolaiseen metallipajan töihin, missä hän oppi metallinkäsittelyn ja hitsauksen. Kallunki onkin suunnitellut ja valmistanut itse käyttämänsä savustimen, kun ei löytänyt Suomesta sopivaa mallia.
”Tavoitteenani oli aluksi kiertää mahdollisimman monet festarit aitoja BBQ-herkkuja ja savustimia myyden. Rakensin autotalliini ammattitason keittiön ja myin savustettuja lihoja ulos myös suoraan kotoa”, Kallunki kertoo.
”Kolme vuotta sitten otimme vaimoni kanssa rohkean askeleen ja avasimme Salon teollisuusalueelle oman BBQ-ravintolan. Festivaaleilta saatu maine auttoi alkuun ja asiakkaat löysivät meidät pian. Nyt suunnittelemme jo laajentumista, missä tämä upea palkinto meitä varmasti auttaa”, hän lisää viitaten ravintolansa tuoreeseen voittoon.
Kärkikymmenikössä ravintoloita Oulun korkeudelta saakka
Burger Lovers Finland -yhteisö kiinnittää erityisesti huomiota ravintoloissa nautittujen hampurilaisten laatuun ja makuun. Ryhmän suosituksista on laadittu lista Suomen sadasta laadukkaimmasta burgereita tarjoavasta suomalaisravintolasta.
Äänestyksessä yleisöllä oli mahdollisuus äänestää suosikkiaan näiden sadan ravintolan lisäksi myös listan ulkopuolelta. Kymmenen parhaan joukkoon pääsi kolme useilla paikkakunnilla toimivaa ravintolaa sekä ravintoloita Helsingistä Oulun korkeudelle saakka.
Äänestyksen tulokset julkistettiin Helsingin Rautatietorilla 18. kesäkuuta saakka vietettävillä Burger Lovers -festivaaleilla. Alla äänestyksen kärkikymmenikkö, eli Suomen parhaat hampurilaisravintolat:
- JJ’s BBQ, Salo (7,6 %)
- Naughty BRGR, useita paikkakuntia (5,2 %)
- Kauppuri 5, Oulu (3,3 %)
- Social Burgerjoint, useita paikkakuntia (3,1 %)
- Friends & Brgrs, useita paikkakuntia (3,1 %)
- Boneless, Helsinki (3,0 %)
- The Van, Kotka (2,9 %)
- Bites Burger, Helsinki (1,9 %)
- Gastrobar B/P, Kuopio (1,8 %)
- Box Cafe & Grill, Sipoo (1,7 %)

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pysäyttävä video: näin rasvapalo roihahtaa sekunneissa – muista munkkeja paistaessa
- Käytätkö piilolinssejä? Tämä virhe voi pahimmillaan sokeuttaa
- Etenkin iäkkäillä päiväunet voivat paljastaa kohonneen riskin kuolleisuuteen
- 7 yrttiä naisten vaivoihin – näihin on luotettu jo sukupolvien ajan
- Yli 50-vuotias? Kokeile tätä tuolitestiä – tulos voi paljastaa karun totuuden terveydestäsi
- Muistatko karppauksen? Vuosien jälkeen esiin noussut tieto yllättää
- Kiusallista alapään ongelmaa on turha hävetä – näin hoidat sen kuntoon helposti
- Haluatko eroon vatsarasvasta? Näin onnistut askel kerrallaan
- Lapset oppivat pyöräilemään jopa päivässä – tässä suosittu uusi menetelmä
- Jos sinulla on korkea verenpaine, tarkista ettet käytä näitä ravintolisiä tai rohdoksia
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Käytätkö piilolinssejä? Tämä virhe voi pahimmillaan sokeuttaa
- Näin lenkkeily rasittaa koiran kehoa – monelle valitettavan arkipäiväinen tapa