Söötti video: Kissanpentu näki ensimmäisen kerran peilikuvansa – tassutaisteluhan siitä tuli
Pikkuinen kissa koetti kovasti antaa peilikuvalleen ”köniin”.
Oma peilikuva voi toisinaan olla hämmentävä ilmestys – ainakin jos olet pieni kissa ja näet itsesi peilistä ensimmäisen kerran. Tästä hyvä esimerkki on Wiske-kissanpentu, josta Simon Newport on julkaissut hauskan videon. Mustavalkoinen tyttökissa taisi kuvitella, että joku vieras kissa on tullut sen reviirille, sillä se nopeasti alkoi tassuttaa peilikuvaansa kuin taistellakseen sen kanssa. Välillä Wiske istuu myös takajaloillaan ja huitoo tassujaan peilikuvalleen, mikä on sangen huvittavaa seurattavaa. Toiset kissat eivät kuitenkaan ole vieraita pienelle Wiskelle, sillä sen seurana asustaa sitä vanhempi Swakke-kolli. Kaksikolla on oma Facebook-sivunsa, jonka alla on julkaistu muun muassa suloisia kuvia kissakaksikosta sekä lisää hauskoja videoita. Alla onkin esimerkiksi yksi, jolla Wiske leikkii Swakken hännällä samalla, kun Swakke koettaa syödä. Jutun yltä taas voit katsoa videon Wisken ja sen peilikuvan ensimmäisestä kohtaamisesta.I’m not sure I would be as patient if someone was biting my tail whilst I was eating! #AnnoyingSister Julkaissut Swakke The Cat & Wiske 18. kesäkuuta 2016
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näitä seksiin liittyviä kysymyksiä ei kannata hävetä – tässä 10 tärkeää aihetta
- Tikku sormessa? Tällä niksillä saat sen helpommin pois
- Kostea ilta ilman karmeaa kankkusta? 7 vinkkiä festareille
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- 7 kevyttä välipalaa, joissa on alle 100 kaloria – syö hyvällä omallatunnolla
- Pesetkö hiukset yleensä iltaisin? Tätä tapaa kannattaa harkita uudelleen
- Olisipa joku kertonut nämä 10 elämänohjetta jo nuorena – paina ne nyt mieleen
- Liian tunnollinen ihminen tunnistaa itsensä näistä 10 asiasta
- Liian vähäinen syöminen voi hidastaa laihtumista – tunnista 7 merkkiä
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Keittiöstä löytyy tehokas aine homeen poistoon – mutta kannattaako sitä käyttää?
- Tutkimus paljastaa, mikä saa miehet ja naiset harrastamaan seksiä – yksi tekijä yhdistää lähes kaikkia
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- Kivuton patti nivusessa tai kaulalla? Tämän oireen vuoksi kannattaa hakeutua lääkäriin
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Odottamaton syy voi pysäyttää käsimatkatavarat turvatarkastuksessa – näin vältät viivästyksen
- Mikä naisten välisessä seksissä viehättää? Naiset kertovat rehellisesti fantasioistaan
- Milloin on aika päästää koirasta irti? Eläinlääkäri listaa tärkeimmät merkit