Seksikin jää kakkoseksi: Tämä on suosituin teko ennen nukahtamista, paljastaa kysely
Älypuhelimen käyttäminen vie voiton muista puuhista, joita voisi tehdä ennen nukkumaanmenoa.
Puhelimen käyttö ennen kuin nukahtaa on yleinen tapa monille. Asurionin teettämän kyselytutkimuksen mukaan se on jopa niin yleistä, että se on suosituin aktiviteetti ihmisille ennen nukahtamista ja päihittää niin seksin harrastamisen, kumppanin kanssa jutustelun kuin kirjan lukemisen, kertoo Bustle.
Kyselyyn vastasi 2 000 amerikkalaista aikuista, jotka asuivat yhdessä puolisonsa tai kumppaninsa kanssa. Noin 25 prosenttia heistä jopa myönsi, että heidän puhelimensa oli viimeinen asia, jonka he näkivät ennen kuin sulkivat silmänsä.
Luultavasti jokainen on huomannut, miten paljon ihmiset ovat liimantuneina puhelimiinsa ja muihin älylaitteisiinsa. Tämä tapa voi aiheuttaa haittaa sekä parisuhteelle että omalle terveydelle.
”Puhelimilla voi olla negatiivinen vaikutus keskittymiskykyyn sekä kykyyn avautua ja kommunikoida muiden kanssa”, Remente-sovelluksen toinen perustaja ja toimitusjohtaja David Brudö kommentoi.
Ja kuten Asurionin kysely osoitti, puhelinten käyttö vaikuttaa seksielämäänkin. Bustle listasi myös muita paljastuksia, joita kyselystä ilmeni, ja suomensimme ne alle.
1. Lähes 75 prosenttia osallistujista kertoi ottavansa puhelimen sänkyyn mukaan.
2. Keskiverto pari ottaa puhelimen sänkyyn neljä kertaa viikossa.
3. Ihmiset käyttävät 40 minuuttia puhelimen näpräämiseen, kun ovat sängyssä kumppaninsa kanssa.
4. 93 prosenttia nukkuu niin, että puhelin on käden ulottuvilla.
5. 10 prosenttia nukkuu niin, että puhelin on tyynyn alla.
6. Noin kolmannes (35%) sanoi kumppaninsa puhelimen käytön vaikuttavan parin seksielämään.
7. Yli puolet (55%) totesi, että puhelin vaikuttaa laatuajan viettämiseen oman kumppanin kanssa – puhelimet ovat sekä fyysisesti että emotionaalisesti tiellä.
Lähde: Bustle
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?