Seikka on saletti! The Joulukalenteri näytetään jälleen televisiossa

Kulttiklassikko palaa ruutuihin joulukuussa.
”It’s hard to be a tonttumies.” ”Because sull on rumimmat kuteet ja pisin naama.” ”Olli, minä olen mistelinoksan alla!” ”Bo bo bo, ja sillee.” ”Seikka on saletti!”
Muun muassa näistä legendaarisista lausahduksista saadaan taas nauttia tänä vuonna, kun The Joulukalenteri palaa ruutuihin joulukuussa. Erilainen joulukalenteri esitetään 1. joulukuuta alkaen Subilla, kertoo MTV.
The Joulukalenterissa tonttu Iki-Iäkäs on kuolemaisillaan, koska hänen elämänsä säveltä soittava soittorasia uhkaa pysähtyä. Soittorasian avain on jäänyt Suomeen, mistä tontut ovat paenneet pahojen Näsien takia.
Iki-Iäkäs lähettää kolme tonttua hakemaan soittorasian avainta, mistä alkaa seikkailu talvisessa Suomessa. Tonttujen ja Näsän lisäksi The Joulukalenterin hahmoihin kuuluvat Kerttu ja Olli Santanen.
The Joulukalenteri perustuu tanskalaiseen The Julekalender -ohjelmaan ja sen on suomentanut ja ohjannut Jukka Virtanen, joka näyttelee Iki-Iäkkään roolin sekä toimii sarjassa kertojana. Muissa rooleissa nähdään Raimo Smedberg, Seppo Korjus ja Kari Lehtomäki.
Kulttiklassikko näytettiin ensimmäisen kerran MTV3-kanavalla 20 vuotta sitten, vuonna 1997, ja uusittiin heti seuraavana vuonna. Edellisen kerran The Joulukalenterin tontuille, Santasille ja Näsälle on saatu naureskella vuonna 2007, jolloin suurta suosiota nauttiva joulukalenteri esitettiin uudelleen Subilla.
Sub on jakanut Facebook-sivullaan julkaisun, jonka mukaan nostalginen ohjelma nähdään televisiossa joka päivä alkuillasta. Ohjelmaa voi katsoa myös MTV Katsomo -palvelusta.
”It’s hard to be a tonttumies”… SEIKKA ON SALETTI!
Rakkaat katselijat, toiveenne on kuultu: THE JOULUKALENTERI nähdää…Julkaissut Sub 20. marraskuuta 2017
Lähde: MTV
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 18 ruokaa, joita syömällä saat aineenvaihduntasi liikkeelle
- Mitä kynsiesi muoto paljastaa sinusta? Tee testi!
- 5 ruokaa, jotka voivat hidastaa aineenvaihduntaasi
- 7 syytä, miksi valkoinen leipä kannattaa jättää pois ruokavaliosta kokonaan
- 8 yksinkertaista tapaa elää ekologisemmin – se on helpompaa kuin luuletkaan
- Tee tehokosteuttava ja helppo avokadonaamio kotona – huomaat eron ihollasi heti!
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Laita nämä esineet mikroon, kun haluat ne puhtaaksi – mikro siivoaa puolestasi
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- Miehet, huomio: Tämä haitallinen tapa voi kutistaa penistä jopa sentillä
- Jos mies tekee nämä 10 elettä seurassasi, olet hänelle todella tärkeä
- 14 huonoa tapaa, jotka jokaisen pitäisi lopettaa, kun mittariin tulee 40 vuotta
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- 3 ruokaa, jotka pidentävät elinikääsi – lisää nämä lautasellesi jo tänään!