Säilykepurkeissa oleva ruoka on nykyään terveellisempää kuin vielä ennen vuoden 2018 alkua
Säilykeruualla on huono maine. Siitä eivät kuitenkaan monet tiedä kaikkea tarpeellista.
The List -sivustolla selitetään, että miksi säilykepurkeissa olevan ruuan ei usein ajatella olevan yhtä ravitsevaa ruokaa kuin esimerkiksi pakastetut ruuat. Monilla on sellainen luulo, että niissä on aina liikaa suolaa tai sokeria. Monet luulevat edelleenkin, että tölkeistä löytyy haitallisia kemikaaleja. Totuus on kuitenkin paljon monimutkaisempi.
Säilykeruokaa alettiin valmistamaan jo 1700-luvulla, jolloin niitä tehtiin sotilaita ja merimiehiä varten, jotka söivät niitä sotien aikana. Ne piti paistaa korkeassa lämpötilassa, jotta niistä saatiin pois haitalliset bakteerit. Kypsentäminen poistaa myös elintarvikkeessa olevia terveellisiä ravintoaineita. Mutta itse asiassa ravintoaineet alkavat heikentyä heti sen jälkeen, kun ne on poimittu kasvista, vaikka sitä pidettäisiin jääkaapissa. Joten purkkiruoka ei itsessään tee ruuasta terveellistä tai epäterveellistä. Siksi on tarkasteltava erikseen erilaisia säilykepurkkiin pistettyjä ruokia ja niissä olevia ainesosia.
Näin vältyt suolaa ja sokeria paljon sisältäviltä säilykeruuilta
Moni säilykeruokiin liitettävä negatiivinen asia liittyy tiettyihin hedelmä- ja vihannessäilykkeisiin, joita verrataan niiden tuoreversioihin. Miten niissä voisi olla samoja ravintoaineita, koska ne maistuvat niin erilaisilta?
Säilykeprosessissa on kuitenkin kyse siitä, että purkissa saataisiin säilymään mahdollisimman paljon ravintoaineita. Tuoreet hedelmät ja vihannekset pistetään purkkiin keräämiseen jälkeen mahdollisimman nopeasti, jolloin niiden maku ja ravintoaineet säilyvät mahdollisimman hyvin.
Säilykkeistä voi tehdä epäterveellisen sillä, että niihin lisää paljon suolaa tai sokeria. Siksi kannattaa välttää sellaisia säilykeruokia, joita säilötään siirappiin tai suolaveteen sekä sellaisia, joihin on lisätty ylimääräistä sokeria tai suolaa. Valitse sellaisia säilykkeitä, jotka on pakattu omiin mehuihinsa tai veteen. Huuhtele säilyketuote ennen syömistä, joten saat niistä irti ylimääräisen sokerin tai suolan sekä muut säilöntäaineet.
Nykyään ei kannata enää juurikaan huolestua, että säilykkeistä löytyisi Bisfenoli-A-yhdistettä
Ennen säilyketölkit vuorattiin Bisfenoli-A-yhdistettä sisältävällä lisäaineella. Se esti bakteerien kasvua ja esti sen, että tölkki ruostui. Tutkimukset osoittivat, se myös saattoi pilata tölkissä olevan ruuan. Kun sitä pääsi kehoon, se johti kehittymis- ja lisääntymisongelmiin ja saattoi jopa vahingoittaa DNA:ta. Mutta ennen kuin alat tyhjentämään ruokavarastostasi säilykepurkkeja, kannattaa huomioida, että vuoden 2018 alun jälkeen sitä ei ole enää käytetty 90 prosentissa tölkeistä. Nyt suurin osa tölkeistä valmistetaan akryylistä ja polyesteristä. Mutta jos olet edelleen huolissasi, kannattaa tarkistaa omat säilyketölkit, jos ne edelleen kuuluvat tähän 10 prosenttiin.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Tämä helppo harjoitus voi alentaa verenpainetta jo yhden kerran jälkeen
- 4 tärkeää oivallusta, jotka tekevät elämästä entistä onnellisempaa iän myötä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 10 asiaa, jotka jokaisen tyttären olisi hyvä kuulla isältään
- Tätä tuttua maustetta suomalaiset hamstraavat nyt – terveyshyötyjen lista on melkoinen
- Vasta vauvan saatuasi ymmärrät nämä 20 asiaa
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Näitä asioita mies tarkkailee seksin aikana – huomio kiinnittyy aivan muuhun kuin luulet
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Näistä 3 asiasta voi tunnistaa alkoholiongelman – ex-alkoholisti ja päihdeterapeutti kertoo
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä
- Eikö paino tunnu millään laskevan? Tässä menee todennäköisesti pieleen