Säästä jalkasi rakoilta: Näin helposti ajat uudet korkokengät sisään
Tämä niksi säästää aikaa ja vaivaa kenkien sisäänajon suhteen.
Kun on ostanut uudet, ihanat korkokengät, haluaa ne yleensä ottaa käyttöön mahdollisimman pian, mutta uusissa kengissä on aina se riski, että ne hiertävät ja aiheuttavat rakkoja. Tämä johtuu siitä, ettei kenkiä ole ajettu vielä sisään eivätkä ne ole muotoutuneet käyttäjän jalkoihin.
Terveyskirjasto suosittelee, että kenkiä käytetään päivittäin erilaisilla alustoilla liikkuen aluksi kaksi kertaa päivässä 15-30 minuuttia kerrallaan ja käyttöaikaa lisätään vähitellen. Sisäänajoon tarvitaan sivuston mukaan noin 100-200 kilometriä kävelyä.
Jos tämä kuulostaa työläältä ja tuntuu vievän liian paljon aikaa, on onneksi olemassa niksi sisäänajon nopeuttamiseksi. Pure Wow on esitellyt niksi sivustollaan ja kertoo, että se on luottokikka uusien korkokenkien sisäänajoksi nopeasti.
Hiustenkuivaaja apuun
Korkkareiden nopeaa sisäänajoa varten tarvitset tietysti uudet kenkäsi sekä hiustenkuivaajan ja paksut sukat. Pure Wow’n mukaan tämä niksi toimii parhaiten nahkakengille, mutta sillä on vaikutusta myös muista materiaaleista valmistettuihin kenkiin.
Laita jalkaasi ensin sukat ja sitten kengät, jotka haluat ajaa sisään. Ne tuntuvat todella tiukoilta, mutta Pure Wow vakuuttaa, että niksi toimii.
Laita sitten hiustenkuivaaja päälle ja suuntaa siitä tuleva lämpö kenkiisi, kunnes ne tuntuvat lämpimältä koskettaa – se vie noin kaksi minuuttia. Lopuksi kävle ympäriinsä kodissasi hetken aikaa, jotta kengät pääsevät muovautumaan jalkoihisi ja venymään.
Pure Wow’n mukaan hiustenkuivaajan lämpö saa kengät muovautumaan juuri oikean määrän ja ne sopivat erityisesti sinun jalkoihisi. Kannattaa muistaa, että vaikka kengät olisivat oikeaa kokoa ja eivät alkuun tunnu tiukalta, turpoavat jalat päivän aikana ja tämä kikka auttaa minimoimaan valitettavia sivuvaikutuksia, mitä hiertävillä kengillä voi olla.
Voit vielä lopuksi ennen kenkien käyttöä laittaa mahdollisesti hiertäviin kohtiin jaloissasi suojaavaa voidetta, jota käytetään hiertymien ja ärsytyksen ehkäisemiseksi (esim. Body Glide). Voit katsoa videon tästä niksistä täällä.
Lähde: Pure Wow, Terveyskirjasto
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että raha uhkaa parisuhdetta – yksikin riittää huoleen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Äidiksi tuleminen toi mukanaan tunteen, josta puhutaan valitettavan vähän
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Selvitä, onko suhteessanne kyse tosirakkaudesta – nämä 12 asiaa kertovat vastauksen
- Alushousuilla on yllättävän lyhyt käyttöikä – nyt on hyvä hetki tarkistaa omat
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Pelkkä liikunta ei kumoa istumisen haittoja – tässä kriittinen raja, joka lisää kuolemanriskiä
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Kannattaako lemmikkiä päästää viereen nukkumaan? Yksi seikka ratkaisee yllättävän paljon