Saako pimeä vuodenaika sinut alakuloiseksi? Nämä 6 tapaa voivat auttaa parantamaan oloa
Jos lyhyet, aikaisin pimentyvät illat vaikuttavat sinuun, voi näistä tavoista olla apua.
Elämme vuoden pimeintä aikaa, joka voi vaikuttaa ihmisiin monilla tavoilla. Olo voi tuntua esimerkiksi alakuloiselta ja väsyneeltä, minkä lisäksi energiatasot voivat laskea, ruokahalussa tapahtua muutoksia sekä olla vaikeuksia nukkua.
Talvipäivänseisaus on sunnuntaina 22. joulukuuta, jolloin päivä on lyhimmillään. Sen jälkeen päivät alkavat jälleen pidentyä, valoisa aika hiljalleen lisääntyy ja olo paranee.
Valoisampia päiviä odotellessa omaa oloa voi helpottaa tieteellisesti todistetuilla tavoilla, kertoo Pure Wow. Alla on 6 esimerkkiä.
Hanki kirkasvalolamppu
Kirkasvalohoidosta on apua kaamosmasennuksesta kärsiville. Pure Wow’n mukaan suositus on viettää mielellään aamuisin kirkasvalolampun äärellä 30 minuuttia päivässä silmät auki, mutta katsomatta suoraan lamppua.
Järjestä aikaa kuntoilulle
Liikunta on hyvästä terveydelle ja australialaisen tutkimuksen mukaan säännöllinen liikunta voi auttaa ehkäisemään tulevaa masennusta. Tutkijoiden mukaan liikunnan ei tarvitse olla intensiivistä, jotta se auttaa. Reipas kävely päivittäin tai vaikkapa jooga muutaman kerran viikossa voi auttaa.
D-vitamiinia purkista
Kun valoa on vähän, ei keholla ole hyvin mahdollisuuksia saada D-vitamiinia luonnostaan. Pure Wow’n mukaan Medical Hypotheses -journalissa julkaistu tutkimus löysi kytköksen kaamosmasennukseen. Ratkaisu on ottaa D-vitamiinia purkista. Nutrients-journalissa julkaistu tutkimus selvitti, että D-vitamiinia syöneillä masennusoireet helpottivat merkittävästi.
Kokeile aromaterapiaa
Pitkän päivän jälkeen kylpy rentouttaa ihanasti, mutta seuraavalla kerralla kannattaa kokeilla lisätä mukaan pari tippaa eteeristä öljyä. Pure Wow’n mukaan asiantuntijat eivät ole täysin varmoja miksi aromaterapia auttaa, mutta epäilevät öljyn kemikaalien saavan nenän hajureseptoreiden lähettämään viestejä aivojen siihen osaan, joka kontrolloi mielialaa. Jasmiini ja laventeli ovat suosituja vaihtoehtoja.
Käytä heräämisvaloa
Sen sijaan, että heräisit huutavaan herätyskelloon, kokeile heräämisvaloa. Se lisää valoa asteittan, aurinkoa matkien, ja se voi auttaa kaamosmasennuksen ja -rasituksen oireista kärsiviä.
Puhu asiasta
Älä kärsiä pimeän vuodenajan aiheuttamista tuntemuksista hiljaisuudessa. Jos olet alakuloinen, koeta avautua jollekin. Psychiatry-journalissa julkaistu tutkimus selvitti, että kognitiivinen käyttäytymisterapia oli yhtä tehokasta kaamosmasennuksen hoitamisessa kuin kirkasvalohoito. Pure Wow’n mukaan jos D-vitamiini ja kirkasvalolamppu eivät auta, varaa aika lääkärille tai terapeutille, jotta voit puhua olosi paremmaksi.
Lähde: Pure Wow
- Jopa puolet sairastaa tietämättään – vakava sairaus ei aluksi oireile lainkaan
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua