Retkeilyinnostus iski suomalaisiin: Suurin osa aikoo retkeillä kesällä, myös yöpyminen ulkona kiinnostaa
Retkeilyvarusteisiin myös käytetään satoja euroja ja osalla budjetti on jopa 600 euroa.
Retkeilybuumi on ottanut suomalaisia valtaansa tänä vuonna, sillä yli 90 prosenttia aikoo retkeillä kotimaassa tänä kesänä. Lisäksi yli 80 prosenttia aikoo matkustella pelkästään kotimaassa kesän aikana, selviää Scandinavian Outdoorin Retkeilykesä 2020 -kyselystä.
Yli kaksi kolmesta (yli 70 %) vastaajasta aikoo kesän aikana myös yöpyä ulkona esimerkiksi teltassa tai riippumatossa. Jopa neljännes vastaajista (26 %) kertoi yöpyvänsä ulkona yli kuusi yötä, mutta suurin osa (34 %) vastaajista aikoi yöpyä teltassa tai muussa majoitteessa kahdesta kolmeen yötä.
Kyselyn mukaan suomalaiset panostavat retkeilyyn satoja euroja. Noin puolet vastaajista on käyttänyt tai aikoo käyttää rahaa ulkoilu- ja retkeilyhankintoihin 100-300 euroa kesän aikana, kun taas kymmenen prosenttia kertoi retkeilyvarustebudjettinsa olevan jopa 600 euroa.
Retkeilybuumi on näkynyt kasvaneena myyntinä Scandinavian Outdoorin verkkokaupassa: myynti kasvoi huhti-toukokuussa 95 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Kyselyn vastaukset mukailevat tätä linjaa, sillä kolmannes vastaajista kertoi tekevänsä retkeilyyn ja ulkoiluun liittyviä hankintoja enemmän kuin viime vuonna.
”Retkeilytrendi on ollut nousussa jo pitkään mutta koronan myötä retkeilybuumi suorastaan räjähti. Kysely vahvisti sen mikä on näkynyt verkkokauppamme myynnissä koko kevään: etenkin retkeilyvarusteet kuten makuupussit, teltat ja makuualustat viedään käsistä. Kun yli kolmasosa vastaajista kertoo yöpyvänsä ulkona tänä kesänä ja moni heistä useita öitä, kyllä siinä retkeilyvarusteille on tarvetta”, Scandinavian Outdoorin markkinointipäällikkö Kuutti Haapanen kertoo.
Kyselyyn vastasi kesäkuun viimeisellä viikolla 1 570 henkilöä, joista kolmannes oli miehiä ja kaksi kolmasosaa naisia. Suurin osa vastaajista oli ikähaarukassa 30-39 (30%) ja toiseksi suurin ryhmä 40-49 -vuotiaita (24%).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Ystävänpäivä lähestyy – näitä asioita naiset todellisuudessa toivovat kumppaniltaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Perheenäiti listaa viisi tapaa, jotka tekevät hänestä joidenkin mielestä huonon vaimon
- Kasvojen pieniinkin muutoksiin kannattaa kiinnittää huomiota – näitä ei kannata ohittaa
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Arki olisi helpompaa, jos sanoisimme nämä sanat useammin
- Kolme helppoa tapaa tehostaa vatsarasvan palamista kävelylenkillä
- Älä anna itsesi rupsahtaa – nämä tavat pitävät sinut elinvoimaisena vielä viidenkympin jälkeenkin
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?
- Huomaamaton mutta yleinen vaara meikkipussissa – näin vältät sen