Rakastatko mansikoita? Lue 10 faktaa tästä kesäisestä herkusta
Kuva: Fotolia
Mansikoita napostellessa voit ylpeillä muille tietämykselläsi näiden faktojen avulla.
Kesä on taas täällä ja se tietää siis sitä, että pian toreilta ja kauppojen hyllyiltä voi kantaa kotiin litratolkulla mansikoita. Tämä kesäinen herkku on kuitenkin paljon muuta kuin vain mehukas naposteltava. Alle on listattu 10 faktaa mansikoista niitä rakastaville. 1. Mansikat eivät ole marjoja tai hedelmiä, vaan viljeltävä puutarhamansikka on epähedelmä. 2. Yhdessä keskiverto mansikassa on 200 siementä. 3. Mansikat kypsyvät (epä)hedelmistä ensimmäisenä keväällä – ilmeisesti ne tietävät, kuinka ihmiset eivät malta odottaa kauan niiden saamista käsiinsä. 4. Siemenistä voi kasvaa uusia kasveja, mutta yleensä ne lisääntyvät rönsyjen avulla. 5. Pysähdy ja haistele mansikoita! Ne lasketaan ruusukasvien joukkoon ja niistä tulee ihana tuoksu. 6. Kuten monet varmasti tietävätkin, mansikat ovat monivuotisia ja ne kasvavat uudelleen vuodesta toiseen. 7. Mansikoiden kasvattamisen suosio katosta roikkuvissa laatikoissa on nousussa, sillä näin mansikat eivät ole eläinten ja hyönteisten ulottuvilla. 8. Muinaiset roomalaiset uskoivat mansikoilla olevan parantavia voimia. Niitä käytettiin kaiken mahdollisen hoitamiseen masennuksesta kuumeeseen ja kipeään kurkkuun. 9. Älä huuhtele perattuja mansikoita vedessä ennen kuin aiot syödä ne, koska se voi nopeuttaa niiden pilaantumista. 10. Belgiassa on mansikoille omistettu museo. Lähde: Good HousekeepingLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?