Pettämisperjantai on käsillä! Tämän viikon perjantai on suosituin päivä uskottomuudelle
Pettämissivusto on paljastanut marraskuun 17. päivän olevan suosittu pettämistä ajatellen.
Pettäminen on yksi yleisimmistä syistä, mikä saa parisuhteet päättymään. Tällä viikolla todennäköisyys uskottomuuteen on korkeimmillaan, sillä Metron mukaan tämän viikon perjantai on Unfaithful Friday, vapaasti suomennettuna pettämisperjantai. Tämä pohjautuu pettämissivusto Illicit Encountersin toteuttamaan tutkimukseen, jonka mukaan perjantai 17. marraskuuta on suosituin päivä salasuhteita ja uskottomuutta ajatellen. Sivusto teetti kyselyn 500 pettäjälle ja sai selville, että lähes 80 prosentilla on suunnitelmia perjantaille salarakkaansa kanssa. Tämä johtuu siitä, että ”pettämisperjantai” on viimeinen mahdollisuus päästä viettämään aikaa salarakkaan kanssa ennen loppuvuoden juhlien aiheuttamaa taukoa. Metron mukaan 17. päivän viikko on yksi pettämissivuston kiireisimmistä, jolloin liikenne sivulla kasvaa 30 prosentilla verrattuna mihin tahansa viikkoon viime vuoden marraskuussa tai joulukuussa. Viikon parin ensimmäisen päivän aikana liikenne on kasvnaut 41 prosenttia ja koko viikolle odotetaan 50 prosentin nousua. Pettämissivuston edustaja Christian Grantin mukaan joulun aika tietää vaikeuksia pettäjälle. ”Jouluostosten tekemisestä koulujen joulujuhliin ja sukulaisten luona vierailuun, joulu on epäilemättä suurin kompastuskivi kenelle tahansa, jolla on salarakas”, Grant sanoi. Grantin mukaan tämä johtaa väistämättömään: ennenaikainen vuoden päättävä peuhaaminen salarakkaan kanssa, jotta vuosi 2017 tulee päätöksen tyylillä, vaikkakin ennen aikojaan. ”Jos kumppanisi on salaperäinen viikonlopun suunnitelmiensa suhteen, voi olla parasta antaa hieman painetta ja selvitellä, mitä hän todella meinaa”, Grant totesi. Lähde: MetroLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Helpotus kuukautiskipuihin voi löytyä vitamiinien joukosta
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Oletko keskivertoa älykkäämpi? Nämä 10 merkkiä paljastavat sen arjessa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän