Petipuuhat kutsuvat – sunnuntaiaamu on suosituin ajankohta viikosta harrastaa seksiä

Suosituimmat ajankohdat seksin harrastamiselle painottuvat ylipäänsä viikonloppuun, mutta yksi on kuitenkin ylitse muiden.
Kun arkipäivät ovat monilla täynnä töitä ja kiireitä, ei liene kovin suuri yllätys, että seksin harrastaminen jää viikonlopulle. Tuoreen brittitutkimuksen mukaan suosituimmat ajankohdat seksin harrastamiselle sijoittuvatkin juuri viikonloppuun ja perjantai-iltaan.
Superdrugin teettämän kyselyn mukaan kaikista suosituin ajankohta on kuitenkin sunnuntaiaamuna kello 9. Sen sijaan, että nukkuisi pitkään tai lähtisi aamulenkille, on monella mielessä petipuuhat.
Toiseksi suosituin ajankohta seksin harrastamiselle kyselyn mukaan on lauantai-iltana kello 22:30 ja kolmanneksi suosituin tunti sen jälkeen. Top viiteen mahtuivat myös perjantai-iltana kello 22:30 ja lauantaiaamuna kello 10:30.
Seksiasiantuntija Alix Fox ei yllättynyt siitä, että sunnuntaiaamu sijoittui kyselyssä ensimmäiseksi.
”Ihmiset ovat rentoutuneet ja heillä on enemmän aikaa, joten makoilu yleensä johtaa seksin harrastamiseen. Ja se voi olla ihanaa”, Fox sanoi Independentille.
Superdrugin kyselyllä selvitettiin myös vastapainoksi vähiten suositut ajankohdat seksille. Sillä listalla ensimmäiseksi sijoittui maanantai kello 16:45, toiseksi maanantai kello 15 ja kolmanneksi tiistai kello 17:30.
Superdrugin kyselyyn osallistui 2 000 brittiä. Tulosten top 10 -listat suosituimmille ja vähiten suosituille ajankohdille harrastaa seksiä voit lukea alta:
Suosituimmat ajankohdat harrastaa seksiä:
1. Sunnuntai kello 9
2. Lauantai kello 22:30
3. Lauantai kello 23:30
4. Perjantai kello 22:30
5. Lauantai kello 10:30
6. Lauantai kello 11:30
7. Perjantai kello 22:30
8. Lauantai kello 23:15
9. Lauantai kello 21:30
10. Sunnuntai kello 21:30
Vähiten suosituimmat ajankohdat harrastaa seksiä:
1. Maanantai kello 16:45
2. Maanantai kello 15
3. Tiistai kello 17:30
4. Tiistai kello 21
5. Torstai kello 08
6. Torstai kello 13:30
7. Maanantai kello 8
8. Keskiviikko kello 07:30
9. Perjantai kello 17
10. Lauantai kello 17
Lähde: Independent
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?