Talven yksi ärsyttävimmistä seurauksista ovat rohtuneet huulet, mutta niistä voi päästä eroon erilaisin keinoin.

Talven aikana monia vaivaa kuivat, rohtuneet huulet. Syy siihen on se, että huulet ovat niin ohuet.

”Huulten iho on ohuinta, mitä kehostamme löytyy. Niissä ei ole suojaavaa kerrosta kuin selässä on”, Yalen yliopistossa ihotautiopin apulaisprofessorina toimiva Mona Gohara kertoi Good Housekeeping -sivustolle.

Huulet ovat usein alttiina kuivalle, kylmälle talvi-ilmalle, joten ne tarvitsevat hellää huolenpitoa. Alla on viisi vinkkiä siihen.

1. Vältä huulirasvoja, joissa on hajusteita, mentolia tai lisättyä E-vitamiinia

Ainesosat, jotka on tarkoitettu maistuvaksi tai tuoksuvaksi, voivat myös kuivattaa. Ja vaikka E-vitamiini on yleensä rauhoittava, se voi olla myös ärsyttävä. Suosi sen sijaan aineksia, kuten karitevoita (sheavoi) ja auringonkukkaöljyä. Goharan mukaan myös mitä vähemmän ainesosia, sen parempi. Kannattaa myös valita huulirasva, joka on tehty luonnollisista öljyistä.

2. Kuori kerran viikossa

Myös huulet kaipaavat kuorintaa silloin tällöin. Oman kuorinta-aineen teet helposti kotona yhdistämällä tavallista vaseliinia, hieman ruokasoodaa tai sokeria sekä noin teelusikallinen vettä. Gohara suosittelee hieromaan hellästi sekoitteen huulille pyörivällä liikkellä pehmeäharjaksisella hammasharjalla. Sormin kuorintaa ei kannata tehdä, koska sormissa on paljon bakteereja. Kuorinnan kanssa ei myös kannata liioitella, sillä se voi kuivattaa huulia entisestään ja kerta viikkoon riittää.

3. Alenna lämpöä kodissasi ja lisää kosteutta

Ilmankostuttimesta on iloa huulillekin, mutta on myös tärkeää alentaa lämpötilaa. Talvi-ilma on jo itsessään kuivattava, mutta liian kuuma koti voi imaista kosteuden suoraan ilmasta ja saa huulet tuntumaan kuivemmilta.

4. Juo vettä

Tämä voi vaikuttaa itsestäänselvältä, mutta terve, sileä iho ja huulet kaipaavat paljon vettä.

5. Älä nuole tai reviä huulia

Gohara varoittaa nuolemasta tai repmistä kuivia huulia, koska se voi vain pahentaa tilannetta.

Lähde: Good Housekeeping