Onko vuosi 2021 parempi kuin vuosi 2020? – astrologi kertoo, mitä odottaa ensi vuodelta
Tämän vuoden keväällä moni oli hämillään ja mietti varmasti, näkivätkö astrologit tällaisen ajan tulevan?
”Tällainen aika” tarkoittaa tietenkin maailmanlaajuisen pandemian aikaa, jonka suuruutta emme olisi voineet koskaan kuvitella, mukavuudenhaluisessa maailmassamme. Pure Wow-sivuston astrologi Jaime Wright kertoo, että tähdet viittasivat tulevaan ”uudelleen kytkentä” -tilaan, joka toistuu 35-40 vuoden välein, tilaan liittyy mullistuksia globaalilla tasolla. Viimeksi kyseinen tila oli 1980 luvun alussa, johon sijoittui AIDS-taudin puhkeaminen.
Onko 2021 parempi kuin 2020?
”Joo!” kuuluu Wrightin lyhyt ja ytimekäs vastaus.
Wright selittää, mitä tapahtuu tähdissä vuonna 2021:
”Vuoden 2017 lopusta lähtien kauriin kohdalla on ollut valtava määrä planeettoja, kauris tunnetaan järjestelmien ja rakenteiden merkkinä. Joulukuun lopussa sekä Saturnus, että Jupiter siirtyvät vesimiehen merkkiin, joka tunnetaan sosiaalisesta sitoutumisesta, kollektiivisesta toiminnasta ja humanitaarisuudesta. Näiden kahden planeetan konjunktio, eli Jupiterin ja Saturnuksen kiertoradat kohtaavat niin, että ne ovat Maasta katsottuna samassa kohdassa, tapahtuu 21. joulukuuta. Konjunktio tapahtuu 20 vuoden välein, ja tähän yhteyteen kuuluu myös kulttuurillinen muutos, sekä kerran 200 vuodessa tapahtuva aikakausien muutos.”
”Tämä tarkoittaa, että olemme siirtymässä 200 vuoden jaksosta, jona aikana ihmiskunta on kirjaimellisesti hyödyntänyt luonnon resursseja, kauteen, jossa näemme ja koemme elämää mullistavia keksintöjä internetin ja tekniikan saralta. Saturnus tekee myös neliön, jossa Uranus on radikaalisti härän merkissä suurimman osan vuodesta. Tämä on merkki kollektiivisesta toiminnasta ja merkittävästä edistymisestä sosiaalisissa liikkeissä.” Wright lisää.
Miten astrologian ennustukset näyttäytyvät jokapäiväisessä elämässä vuonna 2021?
”Saimme esikatselun vuoden 2021 tunnelmasta maaliskuusta kesäkuuhun 2020, kun Saturnus käväisi hetken vesimiehen merkissä, ennen kuin palasi takaisin kauriiseen 1. heinäkuuta. Moni saattaa kokea kyllästymistä pääsääntöisesti verkon kautta koettuun elämään, mutta tämän tyyppinen aikakausi on vasta alussa, tulevaisuudessa on suurempi mahdollisuus osallistua tilaisuuksiin, kuten konsertteihin ja esityksiin, ja jopa lomailla, ruudun välityksellä. Lisäksi Saturnuksen ja Uranuksen neliö tuovat tulevaisuuteen vallankumouksellisen hengen, tämä saattaa lisätä mielenosoitusten määrää.” Wright selittää.
”Kryptovaluutassa ja elintarvikkeiden teknologisessa kehityksessä tapahtuu merkittävää kehitystä. Mm. kasvipohjaisen ruokavalion vallankumous on alkanut.” hän lisää.
Mitä kokemuksia vuodesta 2020 meidän tulisi ottaa mukaan vuoteen 2021?
”2020 sai meidät pysähtymään. Ja vaikka se on ollut tuskallista ja vaikeaa, se on myös tehnyt täysin selväksi, mikä ei toimi. Vuosi 2020 oli monin tavoin vanhan elämäntavan viimeinen vuosi ja tulevaisuuden alku. 2020 opetti meille kaikki, kuinka rakenteemme ja tapamme olivat täysin kestämättömiä. 2020 oli maailmanlaajuinen loppuun palaminen, eikä tulevaisuudessa pidä palata totuttuun normaaliin tyyliin, vaan omaksua uusi tulevaisuus. Muutos on hyvä, ja nyt, kun olemme kokeneet sen pahimman, on paljon odotettavissa! ”
Mitä muuta tähdet kertovat?
”Eniten ensi vuonna odotettavissa oleva ajanjakso on toukokuun puolivälistä heinäkuun loppuun, jolloin Jupiter siirtyy kalan merkkiin, mikä todennäköisesti saa meidät kaikki tuntemaan olomme optisemmaksi pandemian jälkeen. Luulen, että tämä tapahtuu ajankohtana, jolloin matkailu lopulta onnistuu paremmin ja voimme kokoontua fyysisesti, ilman suurta stressiä.” Wright kiteyttää
Jaa juttu kavereille, jotka haluavat uskoa, että ensi vuosi on parempi!
Lähde: Pure Wow
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kokeile tätä niksiä kainaloiden hikitahroihin – toimii kesät talvet
- 5 syytä, miksi punaviiniä pidetään muita alkoholijuomia terveellisempänä
- Raskaus tuo mukanaan myös yllättäviä etuja – tässä niistä kuusi
- Kannattaako seksiä harrastaa ensitreffeillä? Yksi perustelu saa monet muuttamaan mielensä
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Aiotko pakata nämä kengät lomalle? Ne voivat johtaa jopa 2 500 euron sakkoon
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen