Onko tässä maailman isoin penis – Katso kuvat ja näe itse
Maailman isoimman peniksen tittelistä käydään kovaa vääntöä.
Kukapa meistä ei tietäisi, kuinka iso asia peniksen koko on – niin miehille kuin naisillekin, mutta enemmän kuitenkin miehille itselleen.
Peniksen koko voi vaikuttaa joskus käsittämättömänkin paljon miehen itseluottamukseen ja itsevarmuuteen, ja toisaalta pieni penis voi olla miehelle todella iso huoli ja häpeän aihe, vaikka sillä ei naisille niin paljon väliä olisikaan.
Jokaisella on varmaankin oma mielipiteensä siitä, onko iso penis tärkeä asia miehessä.
Miehille se kuitenkin on jopa huvittavankin tärkeä asia, ja siksi myös meksikolainen Roberto Esquivel Cabrera haluaa itsensä Guinnessin ennätysten kirjaan maailman isoimman peniksen omaavana miehenä.
Miehen peniksellä onkin mittaa huikeat 48 senttiä, ja peniksen koko on niin valtava, että siitä on miehelle jo melkoista haittaa. Mies ei esimerkiksi pysty lainkaan harrastamaan seksiä, hän kärsii usein virtsatien tulehduksesta ja joutuu käärimään peniksensä ympärille jatkuvasti suojaaviin kääreisiin, ettei peniksen iho hankautuisi rikki.
Tästä huolimatta mies on ylpeä housukäärmeensä massiivisesta koosta, ja esittelee sitä mielellään muillekin. Katso tästä hämmentävät kuvat.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: The Sun
LUE MYÖS:
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen