Onko kerran uskoton aina uskoton? 7 asiantuntijaa kertoi näkemyksensä

Seitsemän asiantuntijaa ottivat kantaa vahvoja mielipiteitä herättävään parisuhdekysymykseen.
Onko kerran pettänyt aina uskoton, on kysymys, joka on mietittänyt ihmisiä vuosien ajan. Monilla on aiheesta myös vahvoja mielipiteitä, olipa uskottomuudesta omakohtaista kokemusta tai ei.
Women’s Health kysyi seitsemältä terapeutilta näkemystä siihen, onko kerran uskoton aina uskoton. Loppujen lopuksi asia ei ole kovin yksioikoinen.
1. Pettäjän suhtautuminen parisuhteisiin vaikuttaa
Parisuhdeasiantuntija Rachel Sussmanin mukaan ihmiset ovat kykeneviä tekmään virheitä ja uskottomuus voi olla suuri elämän oppitunti, joka saa kaikki takaisin oikealle tielle.
”On myös poikkeuksia, kuten seksiaddiktit tai he, jotka aloittavat parisuhteen ajatellen, ettei monogamiaa ole olemassa, mutta minusta se ei ole normi, se on enemmän poikkeus”, Sussman sanoi.
”Pääasiassa mitä huomaan, kun ihmiset tulevat terapiaan, on se, että he haluavat tehdä töitä itsensä ja parisuhteensa kanssa”, hän jatkoi.
2. Se vaikuttaa, onko kumpikin valmis tekemään töitä suhteen eteen
Psykoterapeutti Matt Lundquist uskoo, että on täysin mahdollista, että ihminen pettää ja se tulee ilmi ja saa miettimään, miksi petti – mitä suhteessa oli meneillään ja mitä parin osapuolilla oli meneillään yksilöinä – ja kasvamaan kokemuksen myötä.
”Se vaatii paljon töitä. Jos kumppanisi on pettänyt sinua ja hän ei tee sitä työtä, hän pettää uudelleen. En usko, että se on pelkkä riski, uskon sen tapahtuvan uudelleen”, Lundquist sanoi Women’s Healthille.
3. Se vaikuttaa, minkälaisesta uskottomuudesta oli kyse
Pettäminen yhden yön jutun muodossa silloin, kun parisuhteessa on lähellä seuraavan ison askeleen ottaminen on eri asia kuin se, että on pettänyt jokaista kumppania. Näin sanoi integroiva holistinen psykoterapeutti Rebecca Hendrix.
”Ihmiset pettävät eri syistä. Ihmiset voivat myös muuttua (mutta eivät aina). Ratkaiseva seikka minulle on se, onko henkilö kiinnostunut ymmärtämään, oppimaan, kasvamaan ja toipumaan päätöksestään pettää. Jos olemme kykeneviä ymmärtämään, miksi teimme mitä teimme ja meillä on halua olla parempi ihminen, voimme tehdä erilaisia valintoja seuraavalla kerralla”, hän kertoi.
4. Pettäjän luonne vaikuttaa
”Ihmiset pettävät todennäköisemmin, kun he ovat yleensä narsistisia ja impulsiivisia tai kun heidän kytkös muihin ihmisiin on välttelevä (esim. he eivät koskaan anna itsensä päästä lähelle, heillä on usein strategia poistumista varten jne)”, totesi psykoterapeutti Brandy Engler Women’s Healthille.
Englerin mukaan ihmiset pettävät myös osana eksistentiaalista oman itsensä, vapauden ja ylittävien kokemusten etsintää ja ne kaikki ovat mukaansatempaavia.
”Voivatko ihmiset muuttua kaikissa näissä kategorioissa? Ihmisillä on taipumus kehittyä ja kasvaa vuosien aikana ja he voivat kasvaa ulos impulsiivisuudesta ja kehittää itsehillintää”, Engler kertoi.
Englerin mukaan ihmiset usein oppivat olemaan vähemmän itsekeskeisiä elämän ja parisuhteiden mittaan, mutta todelliset narsistit eivät juuri muutu. Myös ihmiset, joilla on pettämistä tukeva kulttuurinen uskomusjärjestelemän, voivat olla sellaisia, jotka eivät muutu, koska heillä on vähän kognitiivista dissonanssia ja vähän seurauksia käytökselle.
5. Se vaikuttaa, onko hän kuinka riskejä ottava
Yksilö- ja parisuhdeterapeutti Franklin Porterin mukaan kerran uskoton, aina uskoton -toteamus pätisi todennäköisimmin henkilöihin, joilla erityinen mieltymys ottaa riskejä ja etsiä jännitystä.
”A-tyypin ihmiset, alfatyypit ja narsistisia piirteitä omaavat voivat todennäköisimmin olla toistuvasti uskottomia, mikä johtuu vallan ja oikeutuksen käsityksen tunteen paisumisesta”, hän sanoi.
”Todennäköisyys kiinnijäämiselle voisi myös vaikuttaa. Esimerkiksi henkilö, joka matkustaa työkseen ja osallistuu joukkoon anonyymejä, konfliktittomia kohtaamisia, voisi todennäköisemmin toistaa tätä käytöstä (olettaen tietysti, että se on ilahduttavaa)”, Porter jatkoi.
Porterin mukaan tekijät, kuten syyllisyys ja ahdistus, voisivat lieventää toistuvaa pettämistä ja tietysti kiinnijääminen ja siitä seuraava emotionaalinen riitaantuminen.
6. Seuraukset vaikuttavat
Sertifioitu seksiterapeutti Sari Cooper kertoi Women’s Healthille, että jos henkilö ei jää kumppanilleen kiinni, voi uskottomuus jatkua, koska henkilö ei koskaan joudu kohtaamaan seurauksia ja tunteita, jotka tulevat ilmi, kun kohtaa koko totuuden elämästään.
”Jos pettäjä jää kiinni, sitten heidän täytyy kohdata tuska, jonka ovat aiheuttaneet kumppanilleen ja samalla käsitellä, miksi ovat pettäneet. Jos pariskunta menee terapeutille yrityksenä sopia, heidän täytyy keskustella tavoista, miten pettäjä hyvittää tekonsa ja aktiivisesti rakentaa luottamusta uudelleen sekä miten heidän molempien täytyy muuttua pitääkseen suhteensa elinvoimaisena, seksuaalisesti intohimoisena ja autenttisesti intiiminä”, Cooper sanoi.
7. Se vaikuttaa, pitikö pettäjä uskottomuudesta
”On ihmisiä, jotka pettävät teini-ikäisenä tai parikymppisenä ja huomaavat sen olevan kurja kokemus eivätkä koskaan tee niin uudelleen. Sitten on heitä, jotka pettävät ja huomaavat jopa pitävänsä siitä”, sertifioitu seksi- ja parisuhdeterapeutti Stephen Snyder totesi.
”Joten paras kysymys, joka kysyä mahdolliselta kumppanilta, voisi olla se, miltä pettäminen tuntui”, hän jatkoi.
Lähde: Women’s Health

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?