Onko 5:2 ihodieetti uusi suuntaus kauneudenhoidossa?

Ihohoidon asiantuntijoiden mukaan kaksi meikitöntä päivää viikossa voi edesauttaa ihon terveyttä ja nuorekkuutta jo alle kuukauden kokeilujaksolla.
Brittikyselyn mukaan suurin osa naisista käyttää meikkiä seitsemänä päivänä viikossa. Heistä 71% kärsii jonkinlaisista iho-ongelmista, kuten epäpuhtauksista.
5:2-nimellä tunnettu dieetti oli yksi viime vuoden suurimpia menestyksiä. Dieetti perustuu päivittäisen kalorisaannin rajaamisen 500 kaloriin yhtenä tai kahtena päivänä viikossa.
Nyt samaa nimitystä käytetään ihonhoidon asiantuntijoiden suosittelemassa kauneusrutiinissa, joka suosittelee pitämään kaksi täysin meikitöntä päivää viikossa. Daily Mailin haastattelema ihonhoitoon erikoistunut tohtori Esho sanoo hyvän ihon alkavan meikkivoiteen alta. Vaikka iholla ei olisikaan epäpuhtauksia, liian raskaan meikin käyttö kiihdyttää ihon vanhenemisprosessia vähentäen kollageenia ja ihon elastisuutta, mikä aiheuttaa hienojen juonteiden ja ryppyjen syntymistä.
Tohtori Eshon mukaan meikin parabeenit kertyvät päivän mittaan ihohuokosiin ja ihon ulompiin kerroksiin. Parabeenien kerääntyminen taas voi johtaa elastisuuden ja kollageenin vähenemiseen. Meikki voi myös tukkia talirauhaset ja laajentaa ihohuokosia.
Hän uskoo, että kaksi meikintöntä päivää edistävät ihosolujen aineenvaihduntaa, joka taas edistää uusien solujen muodostumista. Terveiden ihosolujen uudistuminen lisää ihon nuorekkuutta ja terveyttä ja vähentää juonteiden kehittymisen riskiä.
Kun käytämme meikkiä, joudumme putsaamaan sen pois hyvinkin voimakkailla aineilla. Ja vaikka kuinka huolehtisimme kasvojen pesusta, iholle jää aina hitusen meikkijäämiä.
Näin noudatat 5:2-ihodieettiä:
– Pese kasvot iltaisin omalle ihotyypillesi sopivalla puhdistusaineella. Käy kasvot tämän jälkeen läpi kasvovedellä, joka supistaa ihohuokosia ja viimeistelee puhdistuksen. Levitä tämän jälkeen kasvoille kosteusvoide.
-Hyödynnä meikittömät päivät levittämällä iholle kirkastava naamio. Ennen naamion levittämistä ihoa kannattaa pitää lämpimän veden alla, joka avaa ihohuokoset vastaanottamaan naamion hoitavat ainesosat. Lämmin vesi myös poistaa epäpuhtauksa. Kitke valokynän käyttötarvetta pois levittämällä tummille silmänalusille hoitavaa silmänympärysvoidetta.
– Jos sinulla on ongelmaiho etkä halua olla täysin ilman ehostusta, voit käyttää hoitavaa BB-voidetta tai ainakin parabeenitonta meikkivoidetta. Meikittömän ehostuksen saat käyttämällä heleyttävää kosteusvoidetta ja sipaisemalla kulmakarvoille ja huulille kookosöljyä, jotka tuovat luonnollista kiiltoa.
Lähde: Daily Mail
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?