Oletko nähnyt väkivaltaisia unia? – se voi tarkoittaa näitä asioita
Jos olet nähnyt unia, joissa tapahtuu jokin onnettomuus tai niissä taistellaan, se ei ole mitenkään harvinaista.
Mutta tällaisilla unilla on omat merkityksensä, koska ei sellaisia ihan syyttä nähdä. Kuten painajaiset, niin väkivaltaan liittyvät unet voivat saada sinut tuntemaan olosi epämukavaksi tai levottomaksi eivätkä välttämättä heijasta sitä, mitä tunnet ollessasi hereillä.
Väkivaltaisiin uniin voi liittyä oman tai muiden loukkaantuminen, ja toisinaan niihin voi liittyä myös kuolema. Voi olla vaikea tajuta, että miksi sellaisen unen on nähnyt. Tässä alla on muutama syy siihen, miksi unessa voi olla mukana väkivaltaa.
1. Olet kokenut oikeassa elämässäkin väkivaltaa
Jos väkivaltaa on tapahtunut oikeassakin elämässäsi, silloin ei ole mikään ihme, että sama aihe tulee myös uniisi. Sen avulla prosessoit ikävää kokemusta, josta olisi hyvä parantua.
2. Voi liittyä voimakkaisiin tunteisiin
Jos koet voimakkaita tunteita esimerkiksi liittyen johonkin toiseen henkilöön, voi se saada sinut näkemään unia väkivallasta. Se voi olla jokin traumaattinen kokemus, mutta toivottavasti sinun ei ole tarvinnut sen takia ajatella, että käyttäisit oikeasti väkivaltaa. Unet syntyvät nukkujan päässä olevista ajatuksista.
3. Sinulla on jokin neurologinen sairaus
Jotkut sairaudet vaikuttavat uniin siten, että voidaan nähdä esimerkiksi väkivaltaisia unia. Sellaisia sairauksia ovat esimerkiksi Parkinsonin tauti ja muut neurologiset sairaudet. Samoin voi käydä myös joidenkin lääkkeiden syömisen kautta.
4. Olet katsonut väkivaltaisia ohjelmia
Ehkä katsoit väkivaltaisen elokuvan edellisenä päivänä ja näin sen jälkeen yöllä väkivaltaisen unen? Niinkin voi käydä, jolloin elokuvasta on jäänyt päähäsi kuvia väkivallasta.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi