Oletko nähnyt unia, joissa joku kritisoi sinua? – Sellaisille unille löytyy kaksi erilaista selitystä
Unien tulkitseminen on mielenkiintoista. Sille voi löytyä jokin selkeä syy, että miksi on nähnyt juuri tietynlaisen unen.
Jos olet nähnyt unen, jossa joku kritisoi sinua, se voi The List -sivuston mukaan johtua kahdesta eri syystä. Se, että tiikeri ajaa sinua takaa tai putoat jostakin korkealta, ei ole ehkä niin huono uni kuin että esimerkiksi joku kunnioittamasi ihminen antaa sinulle kritiikkiä.
Kannattaa ensinnäkin huomioida, että unet ovat symbolisia. Sillä ei välttämättä ole väliä, että kuka sinua unessa kritisoi, koska se voit oikeasti olla sinä itse, joka haluat antaa itsellesi palautetta. Ehkä halutaan olla vähemmän tuomitsevia muita tai itseä kohtaan tai olla kriittisempiä tietoisesti hyväksymiämme ideoita ja ihmisiä kohtaan.
Uni voi tarkoittaa myös sitä, että olet pettynyt itseesi
Toinen syy unille, joissa saat kritiikkiä, voivat johtua siitä, että tunnet että olisit voinut tehdä jotakin tai toimia jossakin asiassa paremmin. Ehkä näit unen, jossa ystäväsi moittii sinua, kun et muistanut onnitella häntä syntymäpäivänään. Se voi liittyä siihen, että olet pettynyt itseesi, koska et ole huomioinut ystävääsi kunnolla.
Näitä unia kannattaa muistella tarkoin, koska niistä voi löytyä sinulle jotain tärkeää sanottavaa. Vaikka uni liittyisi johonkin lapsuudessasi kokemaan asiaan, se voi silti liittyä jollakin tavalla nykyiseen elämääsi, kun olet aikuinen nainen.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi