Nuolemalla, puremalla vai molempia? Tätä tapaa suomalaiset suosivat eniten kesän nautintohetkinä
Käyttäisikö kieltä vai hampaita, kas siinäpä kysymys.
Kesään kuuluu monenlaisia nautintohetkiä, joista yksi on luultavasti lähes jokaisen mieleen: jäätelöiden syöminen. Mutta miten tätä herkkua syödään, nuolemalla vai puremalla? R-kioski on tuoreella kyselyllään selvittänyt siihen vastauksen.
Suomalaisten suosituin tapa syödä jäätelöä on yhdistää nuo yllä mainitut tavat. Yli puolet (56%) suosii kesän nautintohetkinä niin jäätelön nuolemista kuin puremista.
Kyselyn vastaajista kuitenkin lähes kolmannes (31 %) on sitä mieltä, että jäätelöä vain nuollaan. Vastaajista 13 prosenttia puolestaan vannoo puremisen nimeen.
”Kyselystämme selvisi, että mitä enemmän ikää karttuu, sitä todennäköisemmin henkilö sekä puree että nuolee jäätelöä. Nuorten keskuudessa on yleisempää suosia vain yhtä tapaa, ja esimerkiksi joka viides 18-22-vuotias vain puree jäätelöä”, R-kioskin valikoimapäällikkö Suvi Harjapää kertoo.
Lännessä laitetaan kieli töihin, etelässä hampaat
R-kioskin kyselyn tuloksista paljastuu, että jäätelönsyöntitavoissa on myös alueellisia eroja. Suomen ahkerimmat nuolijat löytyvät Länsi-Suomesta, missä lähes 35 prosenttia laittaa kielensä töihin.
Purijoihin törmää todennäköisimmin Etelä-Suomessa, missä 15 prosentilla hampaat käyvät jäätelöön. Pohjois-Suomessa jäätelö nautitaan kaikista alueista ahkerimmin yhdistelmämenetelmällä.
”Mielenkiintoista oli huomata, että sukupuolten välillä ei juurikaan ollut vaikutusta jäätelönsyöntitapaan. Miehissä oli vain parin prosentin verran enemmän purijoita kuin naisten keskuudessa”, Harjapää sanoo.
Jäätelömyynti on Harjapään mukaan säiden lämmettyä jo lähes täydessä vauhdissa R-kioskeilla ja myyntilukujen perusteella kesän suosikkimaku on suklaa. Harjunpää arvelee, että viileä kesä on voinut vaikuttaa siihen, että suosituimpien makujen joukossa korostuvat hieman tuhdimmat maut.
”Tämän kesän yksi nousevista trendeistä ovat jäätelöt, joissa on otettu huomioon eri ruokavaliot ja allergiat, kuten laktoosittomuus, vegaanisuus ja gluteenittomuus”, hän paljastaa.
R-kioskin SynoIntillä teettämään kyselyyn vastasi 1 012 henkilöä alkuvuonna 2022. Kysely on väestöä demografisesti edustava ja toteutettiin verkkopaneelina.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Löytyvätkö nämä 14 ihmistä lähipiiristäsi? Olet onnekas, jos vastaus on kyllä
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- Haluatko tuntea itsesi ikäistäsi nuoremmaksi? Unohda tämä vanha ”sääntö”
- Sanotko lapselle yhtä mutta teet toista? Opetat hänelle tahtomattasi nämä 11 asiaa
- Pahennat vain koirasi eroahdistusta tekemällä näin
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 lausetta, joista tunnistat huomionhakuisen ihmisen somessa
- Älä sano näitä 5 asiaa puolisollesi edes suutuspäissäsi
- Mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä tärkeämmiksi nämä 3 asiaa nousevat
- Menestyviä ihmisiä yhdistää 2 aliarvostettua piirrettä – löytyvätkö ne sinulta?
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt