Nopeuttaako riisivesi hiusten kasvua? – Joko olet kokeillut tätä hiustenpesun trendiä?
Riisi on ravitseva lisä esimerkiksi kanakastikkeen kera, mutta voiko sillä ravita myös hiuksia?
Se, että hiuksia huuhdellaan ja liotetaan riisivedessä, on Health-sivuston mukaan ollut jo jonkin aikaa eräänlainen trendi. Sen sanotaan esimerkiksi nopeuttavan hiusten kasvua. Mutta onko se kuitenkaan totta? Osa TikTok-videopalvelun käyttäjistä ovat julkaisseet videoita, joissa he kertovat hiustensa kasvaneen hurjaa vauhtia sen jälkeen, kun he ovat alkaneet käsittelemään hiuksiaan riisivedellä.
Mitä on riisivesi?
Riisivedestä voi tulla ensimmäisenä mieleen riisin keitinvesi. Sitä se voi myös olla, mutta riisiä ei tarvitse välttämättä keittää ennen hiusten käsittelyä. Sekin riittää, että riisit liotetaan vedessä. Nopein tapa tehdä riisivettä on liottaa 1 osa riisiä 2 osaan vettä. Riisien annetaan olla vedessä 30 minuutin ajan ja sen jälkeen seoksesta suodatetaan jäljellä oleva vesi puhtaaseen kulhoon.
Jotkut lisäävät riisiveden sekaan greipin kuoria ja eteerisiä öljyjä, jotka ainakin tekevät seoksesta hyvän hajuisen.
Lisääkö riisivesi hiusten kasvua?
Mikään tutkimus ei ainakaan osoita sitä, että tämä seos kiihdyttäisi hiusten kasvua. Riisissä kuitenkin on B- ja E-vitamiineja, jotka on liitetty hiusten kasvuun ja niiden elinvoimaisuuteen. B12-vitamiinin puute on liitetty hiustenlähtöön, joten jotain tekemistä tällä seoksella voi silti olla hiusten terveyden kanssa.
Riisivettä kannattaa kokeilla, koska siitä on hyötyä hiuksille, vaikka se ei vaikutakaan niiden kasvunopeuteen. Hiusten liotus tai huuhtelu riisivedessä voi esimerkiksi lisätä hiusten elinvoimaa siinä olevan vitamiinipitoisuuden vuoksi. Mutta se ei nopeuta hiusten kasvuprosessia, koska riisivesi ei todennäköisesti tunkeudu hiusakseliin asti.
Jos toiveena on nimenomaan hiusten nopeampi kasvu, kannattaa turvautua johonkin muuhun keinoon kuin riisiveden käyttöön.
Lähde: Health
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- 6 lausetta, jotka saavat naisen takuulla suuttumaan – näitä kannattaa varoa
- Lue nämä lauseet, jos sinulla on huono päivä – olo helpottaa kummasti
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Haaveiletko lapsesta? Tutkimus kehottaa naisia valitsemaan nuoremman miehen
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Iltarutiinit voivat lihottaa – 12 tapaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää