Nämä ovat yleisimmät seksin harrastamiseen liittyvät virheet – asiantuntijan mielipide
Makuuhuoneen puolella voi tulla tehtyä monenlaisia virheitä.
Tässä ei nyt ole kyse sisustamiseen liittyvistä virheistä, vaan seksin harrastamisesta, jota toki voi tehdä muuallakin kuin makuuhuoneessa. Seksiasiantuntijan mukaan suurin osa tekee virheitä, jotka liittyvät seksiin.
Neljä virhettä, joita tehdään makuuhuoneessa
Seksiasiantuntijan mukaan on neljä yleistä virhettä, joita tehdään makuuhuoneen puolella, jos kyse on seksistä. Tai oikeastaan ne liittyvät myös siihen, mitä tapahtuu myös makuuhuoneen ulkopuolella.
1. Ei virittäydytä tunnelmaan
Seksitunnelmaan pääseminen kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin ennen kuin on tarkoitus harrastaa seksiä. Jos aikoo harrastaa seksiä illalla, voi jo päivän aikana keskustella siitä kumppanin kanssa. Kumppanille voi esimerkiksi kertoa, kuinka ei malttaisi millään odottaa iltaan asti.
2. Arvostetaan liikaa pääruokaa
Myös alkupaloja on hyvä arvostaa eikä pelkästään loppuhuipentumaa. Joskus seksiin voi keskittyä liikaa, eikä se ole hyvä asia. Naisilla kestää kiihottua kauemmin kuin miehillä, joten olisi hyvä hidastaa jo esileikin kohdalla ja nauttia siitäkin kunnolla.
3. Yritetään johtaa seksiä liikaa
Oli mies tai nainen, niin kannattaa miettiä, että pyrkiikö johtamaan seksiasioissa liikaa. Se ei ole paras tapa ilahduttaa seksikumppaniaan. Sen sijaan parempi vaihtoehto on selvittää, että mitä hän seksiltä haluaa ja toimia sen mukaan.
4. Ei kiinnitetä huomiota siihen mitä tapahtuu seksin jälkeen
Myös jälkipelit ovat seksissä tärkeässä osassa. Vaikka tuntisikin seksin aikana olevansa palvottu, on tärkeää, että tuntee sitä myös seksin jälkeen. Kun suudellaan ja halaillaan seksin jälkeen, tulee toiselle myös silloin olo, että on rakastettu ja arvostettu.
Lähde: The Sun
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Näistä merkeistä tiedät, että mies haluaisi vetää sinut syliinsä ja suudella
- 10 tapaa, joilla mies yrittää flirttailla (ja onnistuu lähinnä ärsyttämään)
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Nämä värit tekevät vaikutuksen miehiin – kokeile seuraavilla treffeillä
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Totuus voi sattua – mutta nämä merkit kertovat, ettet ole valmis parisuhteeseen
- Tiede listasi 10 avainta onnellisuuteen – mikset silti toimi niiden mukaan?
- Pienellä muutoksella teet äänestäsi seksikkäämmän – näin se tepsii miehiin
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Muistatko nämä 9 lelua? Ysärin lapsille nämä olivat must-have
- Jos teet tätä nukkuessasi, on aika hakeutua lääkäriin
- 16 asiaa, joita tämän päivän lapset eivät voi ymmärtää – muistatko sinä nämä?
- Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Kaikki tiivistyy kolmeen asiaan
- Oman terveyden kanssa ei kannata leikkiä – 6 asiaa, joista lääkärille pitää kertoa totuus
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla
- Kukkien määrällä ja värillä on merkitys – näin ne tulkitaan