Nämä kolme ovat empaattisimmat horoskooppimerkit – katso, kuuluuko omasi niiden joukkoon
Suurin osa ihmisistä kokee myötätuntoa ja osaa asettua toisen asemaan, mutta osa on muita empaattisempia.
Empaattiset ihmiset pystyvät samaistumaan toisten tunteisiin ja kokemuksiin, niin sanotusti pystyvät asetumaan toisen ihmisen kenkiin ja ymmärtämään, mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta. Suurin osa ihmisistä todennäköisesti osaa olla empaattinen, mutta toiset ovat siihen muita alttiimpia – osa jopa on empaatteja, jotka kokevat toisten tunteet kuin ominaan eivätkä aina ole edes varmoja, mitkä tunteet ovat heidän omiaan ja mitkä jonkun toisen ihmisen.
Pure Wow’n mukaan astrologia voi kertoa paljon siitä, miten henkilö asetuu empatian/empaatikon asteikolla, sillä joillekin tähtimerkeille se on luontevampaa. Sivusto listasikin kolme empaattisinta horoskooppimerkkiä ja suomensimme alle, mitä niistä kerrotaan.
1. Kalat (19. helmikuuta – 20. maaliskuuta)
Kalat ovat äärimmäisen empaattinen merki, joka ei melkein osaa edes olla ottamatta toisten tunteita itsensä koettaaksi. Kalat osaa aina kertoa, miltä läheisestä tuntuu ja tämän tähtimerkin edustajat ovatkin yksi parhaimmista ystävistä, mitä voi toivoa. Valitettavasti kalat voi kokea burnouteja ja emotionaalista uupumusta empaattisen luonteensa takia. Kalat joutuu tekemään kovasti töitä, jotta ei kantaisi koko maailmaa harteillaan. Heidän pitäisi suojella itseään Ninni-negatiivisilta ja muilta, jotka voivat uuvuttaa heitä tämän erityisen piirteensä takia.
2. Rapu (21. kesäkuuta – 22. heinäkuuta)
Pure Wow’n mukaan rapu on yksi herkimmistä tähtimerkeistä, joten ei ole ihme, että tätä herkkyyttä voi laajentaa myös muihin ihmisiin. Jos kaipaat jotakuta, joka voisi samaistua ongelmiisi, on rapu valintasi uskotuksi. Ravulla on taipumus olla todella emotionaalinen ja hänen taipumus ”tuntea kaikki tunteet” tarkoittaa sitä, että hän aina tietää, miten samaistua muiden tunteisiin – rapu on kokenut ne kaikki. Joskus tämä voi johtaa siihen, että rapu mielletään oikulliseksi, kun hän koettaa prosessoida sekä omia että muiden ajatuksia ja tunteita.
3. Skorpioni (22. lokakuuta – 21. marraskuuta)
Skorpionilla on maine varautuneena tähtimerkkinä, mutta tämän muurin takana on empaatti, joka on hyvin kartalla sekä omista että muiden tunteista. Skorpionit tuntevat todennäköisimmin empaattisen luonteensa painon, minkä takia he suosivat läheisiä, tiivitä porukoita ja pieniä kokoontumisia villien bileiltojen ja konserttien sijaan. Pure Wow’n mukaan skorpioni on intensiivinen, mutta vain sen takia, että hän käsittelee useita eri tunteita yhtä aikaa.
Lähde: Pure Wow
LUE MYÖS:
- Kutiseeko päänahka? Kokeile tätä ihotautilääkärin yllättävää neuvoa
- Tätä horoskooppimerkkisi todella kaipaa parisuhteelta – vastaus voi osua yllättävän lähelle
- Onko parisuhteenne kipinä sammunut? Nämä merkit voivat paljastaa karun totuuden
- Haluatko olla henkisesti vahvempi? Aloita näistä asioista
- Kodin yllättävä sähkösyöppö voi maksaa satoja euroja talvessa – tarkista tämä asetus ennen pakkasia
- Luteita voi saada muualtakin kuin hotellista – yksi helppo varotoimi voi säästää suurelta riesalta
- Miksi osa koirista on muita aggressiivisempia? Suomalaistutkimuksen tulos kääntää katseen omistajaan
- Vanhempien luona aikuinenkin voi muuttua kiukuttelevaksi teiniksi – tästä se johtuu
- Vanhempien tavallinen tapa voi lietsoa katkeruutta sisarusten välille – seuraukset voivat näkyä vielä aikuisena
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen