Nämä ainesosat tekevät smoothiestasi huipputerveellisen
Smoothie on upea ruokalaji, sillä sitä voi modifioida helposti ja vaivattomasti lähes loputtomiin. Näillä ruoka-aineilla teet smoothiestasi terveellisemmän, mutta myös maukkaamman.
1. Oliiviöljy Oliiviöljyn lisääminen smoothieen auttaa kehoasi hyödyntämään paremmin muiden ainesosien terveysvaikutuksia. Siinä on myös terveellisiä rasvoja, joita tulisi saada päivittäin. Oliiviöljyn mieto maku ei muuta smoothien makua, mutta tekee sen koostumuksesta paremman. Yksi ruokalusikallinen riittää. 2. Siemenet Ei ole väliä, mitä siemeniä laitat, kunhan laitat. Siemistä saat hyvän annoksen muun muassa magnesiumia. Esimerkiksi chiasiemenissä on kuitua, joka auttaa pitämään verensokerin tasaisena. Pellavansiemenet ovat niin ikään kuiturikkaita, ja ne kannattaa käyttää jauhettuina. Hampunsiemenistä saat aimo annoksen proteiinia. 3. Kylmä, musta kahvi Kahvi piristää, kiihdyttää aineenvaihduntaa ja tehostaa muistia. Uudet tutkimukset osoittavat kahvin juonnin ennen treeniä tekevän liikuntasuorituksesta mukavamman ja vähentävän treenistä aiheutuvaa lihasarkuutta. Kokeile smoothieta, jossa on kahvia, jäisiä banaaneja, mantelimaitoa ja jäitä. 4. Tuoreet yrtit Tuoreet yrtit antavat smoothielle upean maun, mutta ovat myös täynnä hyviä ravintoaineita. Ruokalusikallisessa persiljaa on 8% koko päivän raudansaantisuosituksesta, basilikassa on paljon K-vitamiinia, minttu tukee ruuansulatusta ja korianterissa on aimo annos antioksidantteja. 5. Taatelit Taatelit tuovat smoothieen makeutta terveellisessä muodossa. Taateleissa on myös paljon kaliumia ja kuituja. Medjool-taatelit ovat erityisen mehukkaita. Yhdestä neljään taatelia smoothieta kohti riittää. Lähde: Refinery 29LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Uskallatko vastata rehellisesti? Nämä kysymykset voivat paljastaa ongelman, jonka moni yrittää sivuuttaa
- 14 asiaa, jotka tekevät deittailusta välillä todella raskasta
- Tämä lista vie takaisin aikaan, jolloin Nokia 3310 ja Tamagotchi olivat kaikki kaikessa
- Testaa tietosi: tunnetko näiden 8 tutun sanonnan alkuperän?
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa
- Krapulaa helpottava smoothie valmistuu kolmesta raaka-aineesta
- Lista, joka saa monet purskahtamaan itkuun – älä unohda omia oikeuksiasi
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- Psykologin mukaan nämä 3 harhaluuloa tekevät lapsiperheen arjesta turhaan raskasta
- Oletko kasvattanut pilalle lellityn lapsen? Nämä 7 merkkiä paljastavat
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Oletko erityisherkkä? Katso, kuinka moni näistä 10 merkistä osuu sinuun
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- Haluatko exäsi takaisin? 10 neuvoa ennen kuin otat yhteyttä
- Nämä 10 virhettä voivat pilata suhteen heti alkuunsa – älä tee niitä uuden poikaystävän edessä
- Pesetkö hiukset yleensä iltaisin? Tätä tapaa kannattaa harkita uudelleen