Nämä 7 aamuruutinia voivat pilata koko päivän – kuuluuko jokin niistä sinun aamuusi?

Tiesitkö, että voit tehdä jo herätessäsi runsaan määrän vääriä päätöksiä tiedostamatta niitä itse?
Kaikilla meistä on omat aamurutiinimme, joiden avulla heräämme (enemmän tai vähemmän tehokkaasti) uuteen päivään. Joku tarvitsee heti herätessään kahvia, toinen lähtee lenkille ja kolmas avaa sanomalehden. Kaikki tavat eivät kuitenkaan ole hyväksi sinulle, ja saattaakin olla, että päiväsi alkaa kaikkea muuta kuin hyvin. Lue, kuuluvatko seuraavat asiat sinun aamurutiineihisi!
- Torkutus
”Vähän vielä” ja ”ihan kohta” ovat torkuttajan suosikkilauseet aamulla. Kun tuntuu vaikealta herätä, on mukavaa torkuttaa vielä hetki ja nauttia viimeisistä minuuteista unta. Asiantuntijoiden mukaan tapa on kuitenkin huono. En lepää torkkumisen aikana enää lisää, vaan heräät vain entistä väsyneempänä. Opettele siis heräämään jo siis ensimmäiseen herätykseen! - Puhelin auki ensimmäisenä
Vaikka haluaisit heti herättyäsi tarkistaa saapuneet viestit ja sähköpostit, sinun kannattaisi odottaa hetki, kunnes olet syönyt aamiaisen ja pukeutunut. Viestien ja ilmoitusten tarkistaminen heti herättyäsi nimittäin aiheuttaa ahdistusta, vaikka et olisikaan siitä tietoinen. Ota siis aamulla hetki aikaa rauhassa heräämiseen, ja avaa puhelin vasta myöhemmin. - Sokeria aamiaisella
Onko sinulla tapana aloittaa aamu sokerimuroilla tai vaikkapa vohveleilla? Nämä herkut ovat pullollaan hiilareita sekä sokeria, jotka tekevät sinusta päivän mittaan erityisen nälkäisen. Jätä sokeriherkut kaappiin, ja syö aamiaiseksi mieluummin terveellinen puuro tai smoothie. Kehosi kiittää sinua päivän mittaan! - Kahvikuppi käteen
Moni sanoo olevansa aamuisin täysin riippuvainen kahvista, mutta todellisuudessa kahvi liian aikaisin juotuna ei herätä sinua, vaan pikemminkin väsyttää sinua entisestään. Kahvin juominen ennen kello kymmentä voi sekoittaa kroppasi kortisolitasot ja siten tehdä päivästäsi todella nuutuneen. Juo siis ensin lasillinen vettä, ja siirry kahviin vasta kello kymmenen jälkeen! - Veden juomisen unohtaminen
Veden juomisella heti heräämisen jälkeen on paljon erilaisia hyötyjä: se herättää sinut tehokkaammin, puhdistaa myrkyt maksastasi, auttaa suolen toiminnassa, buustaa immuunijärjestelmääsi ja parantaa aivojesi toimintakykyä. Jos haluat parantaa veden juonnin tehoa entisestään, juo huoneenlämpöistä vettä kylmän sijaan. - Sängyn petaamatta jättäminen
Sängyn petaaminen heti aamusta parantaa tehokkuuttasi päivän aikana. Terveyshaittoja sängyn petaamatta jättämisestä ei toki ole, mutta petaaminen antaa paremman ja enegisemmän startin päivään! - Kuuma suihku
Kuuma, rauhoittava suihku sopii erinomaisesti iltaan, mutta aamulla se saa sinut väsyneeksi ja uniseksi. Mene siis aamuisin kylmään tai edes viileään suihkuun sen sijaan. Tunnet itsesi virkeämmäksi ja usein myös paremman tuuliseksi. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kylmä suihku vapauttaa kehoissamme sekä adrenaliinia että endorfiineja. Älä siis opettele siirtymään Jukka Pojan ohjeisen mukaisesti ”kylmästä lämpimään”, vaan päinvastoin!
Napaa aamuohjeet talteen ja jaa myös ystävillesi!
Lähde: Celebs Pulse
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?