Monet ihmiset ovat väsyneitä ainakin jossakin vaiheessa päivää. Energianpuute voi vaikuttaa tuottavuuteen, joten osa päivän tehtävistä voi jopa jäädä sen takia tekemättä.

Se ei tietysti yllätä ketään, että ruuan määrällä ja sillä mitä päivän aikana syö, on merkitystä energiatasojen määrään. Osa elintarvikkeista kuitenkin sisältää sellaisia ravintoaineita, jotka voivat pitää sinut virkeämpänä koko päivän ajan.

Energisenä voit olla keskittyneempi päivän askareiden tekemisessä. Näitä elintarvikkeita löytyy paljon, ja Healthline on listannut niistä peräti 27 erittäin hyvin energisoivaa.

1. Banaani

Banaanit ovat yksi parhaimmista energianlähteistä. Niistä löytyy paljon hiilihydraatteja, kaliumia sekä B6-vitamiinia, jotka kaikki auttavat nostamaan energiatasoa.

2. Rasvainen kala

Rasvaiset kalat, kuten lohi ja tonnikala, ovat hyviä proteiinin, rasvahappojen, sekä B-vitamiinien lähteitä. Niissä olevien Omega 3-rasvahappojen on todettu esimerkiksi vähentävän tulehduksia, jollaiset voivat olla myös syynä väsymykseen. B12-vitamiinit taas tuottavat foolihapon kera punasoluja, jotka edistävät raudan toimimaan kehossa paremmin. Punasolujen ja raudan sopivat tasot voivat vähentää väsymystä ja lisätä energiaa.

3. Ruskea riisi

Ruskea riisi on erittäin ravitsevaa verrattuna valkoiseen riisiin. Sitä on käsitelty vähemmän, joten siitä löytyy paljon kuituja ja vitamiineja. Ruskealla riisillä on matala glykeeminen indeksi, joten se auttaa säätelemään veren sokeritasoja, ja pitää siksi energiatason tasaisena koko päivän ajan.

4. Bataatit

Keho sulattaa bataatit hitaasti, joten siksi niistä saadaan tasaisesti energiaa pitkin päivää.

5. Kahvi

Kahvi voi olla ensimmäisenä mielessä, jos haluaa olla energisempi. Siinä on paljon kofeiinia, joka estää adenosiinireseptoreiden toimintaa, josta aiheutuu väsymyksen tunteen vähenemistä. Se, varsinkin liiallisella käytöllä, on kuitenkin paljon haittavaikutuksia.

6. Munat

Kananmunissa on paljon proteiinia, jotka voivat antaa päivän ajaksi tasaisesti energiaa. Niistä löytyy myös paljon aminohappoja, joiden tiedetään stimuloivan energiantuotantoa monin eri tavoin.

7. Omenat

Omenat ovat maailman yksi suosituimmista hedelmistä. Niissä on paljon kuituja ja hiilihydraatteja. Omenoissa on myös paljon luontaista sokeria ja kuituja, jotka vapautuvat hitaasti, joten ne eivät nosta verensokeria nopeasti, kuten monet muut suositut välipalat.

8. Vesi

Jos et juo tarpeeksi vettä, voi se johtaa nestehukkaan, jolloin olet väsynyt. Siksi vettä kannattaa juoda päivän aikana, vaikka et olisi edes janoinen.

9. Tumma suklaa

Kaakaossa on paljon antioksidantteja, joista saat monenlaisia terveyshyötyjä. Ne esimerkiksi lisäävät verenvirtausta kehossa, joka voi auttaa vähentämään henkistä väsymystä ja piristää mieltä.

10. Yerba maté

Yerba mate on juoma, joka virkistää. Se sisältää antioksidantteja sekä kofeiinia. Sen ei kuitenkaan ole todettu nostavan verenpainetta tai sykettä, kuten esimerkiksi kahvin.

11. Goji-marjat

Nämä marjat ovat täynnä antioksidantteja, vitamiineja sekä mineraaleja, ja sen tiedetään olevan myös hyvä kuidun lähde. Ne auttavat estämään stressiä, ja stressihän voi puolestaan heikentää puolustusjärjestelmää. Se piristää mieltä sekä kehoa.

12. Kvinoa

Kvinoa on superfoodia, koska se sisältää paljon esimerkiksi proteiinia, kuituja, vitamiineja ja mineraaleja. Vaikka siitä löytyy paljon hiilihydraatteja, on sillä matala glykeeminen indeksi, joten se tarjoaa energiaa pitkin päivää eikä nosta sokeritasoa nopeasti ylös.

13. Kaurapuuro

Kaurapuurossa on paljon beetaglukaania, joka mm. hidastaa vatsan tyhjentymistä ja sokerien imeytymistä. Siitä löytyy myös paljon B-vitamiinia, rautaa ja mangaania, jotka auttavat energiantuotannossa.

14. Jogurtti

Jogurtissa on proteiinia, joka auttaa hidastamaan hiilihydraattien toimintaa, ja samalla myös sokerien vapautumista vereen.

15. Hummus

Hummuksessa kikherneitä ja tahinia eli seesaminsiementahnaa. Niistä löytyy paljon esimerkiksi kuituja, joita keho käyttää tasaisena energianlähteenä. Tahinissa on myös paljon terveellisiä rasvoja, jotka hidastavat hiilihydraattien imeytymistä, joten se estää verensokerin nopeaa nousua.

16. Edamame

Edamame -pavuissa on vähän kaloreita, mutta paljon proteiinia, kuituja ja hiilihydraatteja. Niissä on myös paljon vitamiineja ja mineraaleja, kuten mangaania ja foolihappoa, jotka lisäävät energiaa monin eri tavoin.

17. Linssit

Linssit voivat nostaa energiatasoa mm. siten, että ne kasvattavat folaatti-, mangaani-, sinkki- ja rautavarastoja.

18. Avokadot

Avokadoissa on mm. paljon terveellisiä rasvoja, joiden on esimerkiksi todettu lisäävän ravinteiden imeytymistä. Avokadossa on myös paljon kuitua, jotka auttavat pitämään tasaisen energiatason.

19. Appelsiinit

Appelsiinit ovat kuuluisia siitä, että niissä on paljon C-vitamiinia. Mutta niistä löytyy myös paljon myös antioksidanttiyhdisteitä, jotka voivat suojata oksidatiiviselta stressiltä (osa elimistön aineenvaihduntaa), joka aiheuttaa mm. väsymystä.

20. Mansikat

Mansikoissa olevat antioksidantit voivat auttaa torjumaan tulehduksia, joten ehkäisevät samalla monia oireita kuten väsymystä.

21. Siemenet

Monet siemenet, kuten chia-siemenet, voivat lisätä energiatasoa. Ne ovat mm. hyviä kuitu- ja proteiinilähteitä, jotka auttavat ravintoaineita sulamaan hitaasti. Se taas johtaa tasaiseen ja pitkäaikaiseen energian vapautumiseen.

22. Pavut

Pavuissa on paljon ravintoaineita ja ne ovat loistavia energialähteitä. Ne sulavat hitaasti, joten ne auttavat samalla mm. pitämään sokeritasot tasaisina. Ne sisältävät myös paljon antioksidantteja, jotka torjuvat tulehduksia, joten ne estävät myös sitä kautta väsymystä.

23. Vihreä tee

Vihreässä teessä on myös paljon antioksidantteja. Siinä on myös paljon kofeiinia, joka voi nostaa energiatasoja. Siinä on myös paljon L-teaiinia, joka voi lievittää kofeiinin ikäviä sivuvaikutuksia.

24. Pähkinät

Monissa pähkinöissä, kuten saksanpähkinöissä, on paljon mm. omega-3- ja omega-6-rasvahappoja sekä antioksidantteja, jotka voivat parantaa energiatasoja.

25. Popcorn

Kun haluat saada vähän kaloreita, mutta paljon energiaa, popcornit ovat silloin ihan hyvä vaihtoehto. Niissä on paljon kuitua ja hiilihydraatteja, joten ne vapauttavat energiaa tasaisesti.

26. Lehtivihannekset

Lehtivihannekset, kuten pinaatti ja lehtikaali, ovat erinomaista ravintoa, joista saat paljon energiaa. Niissä on paljon rautaa, kalsiumia, magnesiumia, kaliumia ja vitamiineja, kuten A, C, E ja K. Ne ovat myös täynnä foolihappoa, kuitua ja antioksidantteja. Ne voivat parantaa typpioksidin muodostumista, joka auttaa verisuonia laajenemaan, jolloin veri virtaa kehossasi paremmin. Se tekee sinut mm. virkeämmäksi.

27. Punajuuri

Myös punajuuri voi parantaa verenkiertoa, koska niissä on mm. paljon nitraattia. Punajuurien syönti voi nostaa energiantasoa hyvin varsinkin urheilusuorituksen ajaksi, koska ne lisäävät typpioksidin tuotantoa ja siten parantavat hapen kulkeutumista kudoksiin.

Kun syöt monipuolisesti erilaisia energiatasoja lisääviä ruokia, voit pysyä paremmin virkeänä!

Lähde: Healthline