Naiset tutkivat todennäköisemmin salaa kumppaninsa puhelinta kuin miehet – syyt eroavat
Useat vakavassa parisuhteessa olevat tutkivat kumppaninsa puhelinta.
Aiheesta tehdyn kyselyn mukaan lähes yksi viidestä miehestä ja yksi neljästä naisesta tutki salaa kumppaninsa älypuhelinta, kertoo HuffPost. Kyselyn teetti Avast-virustorjuntaohjelmiston kehittänyt yritys ja siihen vastasi 9 202 miestä ja naista. Syyt tutkimiselle vaihtelivat sukupuolesta riippuen. Miesten yleisin syy (26 %) oli, että he epäilivät kumppaninsa pettävän heitä. 24 prosenttia taas sanoi syyksi uteliaisuuden ja 12 prosenttia halusi saada kumppaninsa kiinni valehtelusta. HuffPostin mukaan naisia puhelimen tutkimisessa motivoi eniten uteliaisuus, jonka 30 prosenttia sanoi syyksi teolleen. 21 prosenttia epäili kumppaninsa pettävän ja 14 prosenttia halusi saada kumppaninsa kiinni valehtelusta. Monen kohdalla puhelimen tutkiminen kannatti. HuffPost kertoo, että 71 prosenttia naisista ja 53 prosenttia miehistä oli löytänyt kumppaninsa puhelimesta todisteita pettämisestä tai valehtelusta. Kumppanit pääsivät helposti käsiksi rakkaidensa puhelimen sisältöön. Kyselyn mukaan 41 prosenttia naisista ja 33 prosenttia miehistä tiesi, ettei kumppanin puhelinta ole suojattu salasanalla. Lähde: HuffPostLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yhden aistin heikkeneminen voi paljastaa kohonneen riskin sydänsairaudelle
- 7 pientä arjen tekoa, jotka vievät kohti kesäkuntoa – aloita jo tänään
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Näin kävellessäsi kehosi joutuu turhaan koetukselle – tämä virhe on yleinen
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- Näistä merkeistä tiedät, että mies haluaisi vetää sinut syliinsä ja suudella
- 10 tapaa, joilla mies yrittää flirttailla (ja onnistuu lähinnä ärsyttämään)
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Nämä värit tekevät vaikutuksen miehiin – kokeile seuraavilla treffeillä
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Miehet kertovat rehellisesti: 18 naisten muotijuttua, joista he eivät pidä lainkaan
- 7 tapaa, joilla mies paljastaa ihastuneensa sinuun – osa on söpöjä, osa suorastaan lapsellisia
- Haaveiletko kiinteämmästä pepusta? Näillä liikkeillä saat tuloksia kesään mennessä
- Jos teet tätä nukkuessasi, on aika hakeutua lääkäriin
- 16 asiaa, joita tämän päivän lapset eivät voi ymmärtää – muistatko sinä nämä?
- Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus? Kaikki tiivistyy kolmeen asiaan
- Mitä miehet kertovat naisista ystävilleen? Ensimmäinen kohta on yllättävän yleinen
- Tämä testi kertoo, oletko epäterveessä suhteessa – vastaa rehellisesti
- Oman terveyden kanssa ei kannata leikkiä – 6 asiaa, joista lääkärille pitää kertoa totuus
- Miksi puolisot alkavat näyttää toisiltaan? Tätä et ehkä haluaisi kuulla