Tämän verran aikaa naisilla yleensä menee orgasmin saamiseen – yksi kuudesta ei saa orgasmia koskaan

Kansainvälisessä tutkimuksessa selvitettiin keskimääräinen aika sille, miten nopeasti naiset saavat orgasmin.
Orgasmin saaminen on yksilöllistä ja jokaisella sen saavuttaminen vie oman aikansa. Daily Mail kuitenkin kertoo tutkimuksen selvittäneen, että keskimäärin naisilla kestää 13 minuuttia ja 25 sekuntia saada orgasmi yhdynnän aikana.
Tutkimuksessa naisia pyydettiin laittamaan sekuntikello käyntiin, kun he kiihottuivat seksuaalisesti ja pysäyttämään sekuntikello, kun he saivat orgasmin. Tutkijat määrittelivät kiihottumisen ”voimakkaaksi haluksi harrastaa seksiä eroottisen ärsykkeen seurassa, minkä aiheutti heidän kumppaninsa, audiovisuaalinen tapa tai molemmat”.
Journal of Sexual Medicinessa julkaistun tutkimuksen mukaan orgasmin saaminen kesti naisilla 5 minuutista ja 42 sekunnista hieman yli 21 minuuttiin. Tutkijat tulivat siihen lopputulokseen, että keskimääräinen aika orgasmin saavuttamiseen oli 13 minuuttia ja 25 sekuntia.
Lähes yhdeksän kymmenestä osallistujasta kertoi, että orgasmiin liittyvät tuntemukset kestivät kauemmin, kun he olivat yhdynnässä miehen päällä. Noin yksi kuudesta osallistujasta kuitenkin kertoi, ettei koskaan saanut orgasmia yhdynnän aikana.
Tutkimukseen osallistui 645 heteronaista 21 eri maasta ja he kaikki olivat joko naimisissa tai pitkässä parisuhteessa. Osallistujien keski-ikä oli 30 vuotta, mutta tutkijat totesivat, ettei naisten ikä tai heidän suhteensa kesto vaikuttanut merkittävästi siihen, miten kauan orgasmin saamisessa kesti.
Lähde: Daily Mail
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 10 pientä arkista tekoa, joiden avulla mies pitää naisen tyytyväisenä
- 9 vinkkiä, joilla saat miehesi innostumaan yhteen muutosta
- Vältä nämä 5 pukeutumismokaa, kun tapaat ensi kertaa kumppanisi vanhemmat
- Nämä 9 merkkiä kertovat, että äitisi on toksinen
- 8 asiaa, joita ei kannata koskaan sanoa kumppanille
- Näistä merkeistä tunnistat, että mies on aviomiesmateriaalia
- 7 asiaa, joita anopin ei koskaan pitäisi tehdä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Näin toksinen suhde vaikuttaa terveyteesi – 11 vakavaa oiretta
- 20 muutosta, jotka jokaisen 30 vuotta täyttäneen kannattaa tehdä elämässään
- Lempivärisi paljastaa enemmän rakkauselämästäsi kuin arvaatkaan
- Tämä piirre kolminkertaistaa riskin, että kumppanisi pettää sinua
- 20 upeaa kokemusta, jotka jokaisen naisen pitäisi kokea ainakin kerran elämässään
- Miksi naiset pettävät? Tässä kolme yleisintä syytä
- 5 unta, jotka voivat paljastaa, että parisuhteesi on vaikeuksissa
- Tämä pieni juttu palauttaa naisten itsetunnon – kokeile itse tai yllätä puolisosi
- Haaveiletko lapsesta? 4 helppoa kotikonstia, jotka helpottavat raskaaksi tuloa
- Kumppanin uskottomuudesta voi olla sinulle yllättäen jopa hyötyä – näitä hyötyjä saat!
- 25 kysymystä, joilla vahvistat seksuaalista yhteyttä parisuhteessanne
- Onko parisuhteesi kestävällä pohjalla? Selvitä asia vastaamalla 15 kysymykseen