Nainen: Jos tuoksut näiltä 10 ruoalta, saat miehesi halut heräämään
Nämä kymmenen ruokaa lisäävät tutkimusten mukaan miehen seksuaalisista kiinnostusta naista kohtaan.
Olet varmaankin kuullut, että tuoksu voi olla hyvinkin merkittävässä roolissa sen suhteen, herätämmekö miehessä seksuaalisia haluja.
Tuoksu on hyvinkin primitiivinen tapa vaikuttaa toisen haluihin ja kiihottumiseen, sillä toisen ihmisen tuoksu voi parhaimmillaan saada toisen pään aivan sekaisin.
Lemmenleikkejä nostattavia tuoksuja on tutkittu useissa eri tutkimuksissa, ja tuoksujen on todettu lisäävän seksuaalisia haluja, nautintoa ja jopa suorituskykyä. Ei siis ole lainkaan yhdentekevää, miltä tuoksut.
Tutkimuksissa on saatu myös selville, että eräiden ruokien tuoksut saavat miesten päät sekaisin sinusta. Kannattaakin siis varmistaa ennen treffeille menoa, että tuoksut edes joltakin seuraavista ruoista!
- Kurpitsapiiras
Tutkimuksessa saatiin selville, että kurpitsapiiraan tuoksu lisäsi miehen verenkiertoa housuosastolla jopa 40 %. - Vanilja
Vaniljan tuoksun on myös todettu kiihottavan 9 % miehistä. - Mansikka
Mansikka oli marjojen ja hedelmien ykkönen kiihottavassa mielessä. - Inkivääri
Inkivääriä on käytetty kiihottamistarkoituksessa läpi historian. Se voi muun muassa auttaa myös erektio-ongelmiin. - Lakritsa
Lakritsi on oivallinen karkkivalinta, sillä sen on todettu lisäävän kiihotusta 13 %:lla miehistä. - Kaneli
Myös kaneli on oivallinen tuoksu, jos mies kärsii erektio-ongelmista. - Donitsit
Donitsi itsessäänkin lisää verenkiertoa miesten housuosastolla 7 % verran, mutta donitsin tuoksun on todettu korostavan kehon muita kiihottavia tuoksuja, joten donitsin ja muiden tuoksujen yhdistelmä on todella tehokas! - Verigreippi
Verigreipin tuoksukin auttaa saamaan miehet villiksi. Verigreipiltä tuoksuvia naisia pidetään keskimäärin 6 vuotta todellista nuorempina, ja tämä lisää naisten houkuttelevuutta miesten silmissä. - Appelsiini
Appelsiini lisää verenkiertoa miehen sukuelimiin jopa 19 %, joten ei ole lainkaan huono idea tuoksua appelsiinilta treffeillä. - Piparminttu
Jos satut tapailemaan miesten sijaan naisia, on piparminttu oiva tuoksu! Sen on tutkimuksissa nimittäin lisäävän naisten seksuaalisia haluja.
Kannattaa ennen treffejä siis hieroa hieman donitsia kaulaan tai piilottaa lakritsia rintsikoihin, ja treffit menevät loistavasti!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Frangrancex
LUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi