Nainen, älä kysy lentokoneen henkilökunnalta koskaan tätä
Siitä miten lentokoneessa tulisi käyttäytyä, on uutisoitu paljon.
Tässä aiemmassa uutisessa neuvottiin esimerkiksi, kuinka et ole kamalin matkustaja lentokoneessa. Neuvoa ja apua saa toki kysyä, jos ne liittyvät lentoemäntien tai stuerttien tehtäviin. On kuitenkin eräs kysymys, joka loukkaa heitä todella paljon. He eivät voi auttaa tässä asiassa, mutta sitä ei kannata heiltä edes kysyä, jos ei halua olla koko lentomatkan ajan se silmätikuksi joutunut matkustaja.
Tämä on kysymys, joka kannattaa jättää kysymättä
Entinen lentoemäntä ja nykyinen kansainvälinen etikettikonsultti Julia Esteve Boyd on sitä mieltä, että tämä eräs kysymys pitäisi kieltää kokonaan. Kysymys menee näin: Voisitko katsoa lapseni perään?
Vaikka asiakaspalvelu on osa lentohenkilökunnan työtä, eivät he voi tehdä mitä tahansa. Jos pitää esimerkiksi käydä WC:ssä, mutta ei ole toista aikuista mukana katsomassa lapsen perään käynnin ajaksi, voi kysyä muilta matkustajilta apua. Pitäisi muistaa, että turvallisuus on tärkein asia, josta lentohenkilökunnan pitää huolehtia. Jos lapsi saa lentoemännän kaiken huomion, muiden turvallisuus jää huomiotta.
Jätä myös tämä toinen kysymys kysymättä – ainakin lennon alussa
On myös toinen kysymys, jota ei kannata kysyä lentohenkilökunnalta, ainakaan ennen kuin lentokone on ilmassa ja nousu on suoritettu. Kysymys koskee istumapaikan vaihtoa. Jos koneessa on tilaa, vie paikkojen vaihtaminen ja niiden pyytäminen turhaa aikaa. Sitä aikaa on sitten, kun lentokone on lennossa. Kysymyksen voi kysyä siinä vaiheessa.
Kun menet koneeseen, istu alas omalle paikallesi ja kiinnitä huomiota hyviin tapoihin. Voit olla varma, että pääset kyllä paikasta A paikkaan B, vaikka säilyttäisit hyvät tapasi.
Lähde: Bestlife
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Näin tunnistat kumppanin, joka ei aio koskaan sitoutua suhteeseen
- Jos olet pitkä nainen, olet luultavasti kuullut nämä lauseet jo kyllästymiseen asti
- Haluatko näyttää pidemmältä? Näillä tyylivinkeillä se onnistuu ilman korkokenkiä
- 5 huonointa tapaa kertoa kumppanille, että haluat erota
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos et pese lakanoita viikoittain, sängyssäsi voi tapahtua jotain todella ällöttävää