Näin pysyt upeana kuumalla säällä – lue vinkit
Kuumuus ja kosteus voivat aiheuttaa naisille päänvaivaa ulkonäön suhteen.
Kesä on pääsemässä todella käyntiin hellepäivineen. Kesän saapuminen voi aiheuttaa kuitenkin ulkonäöstään huolehtiville naisille hieman päänvaivaa. HuffPost listasi erilaisia vinkkejä ja niksejä naisilla, minkä avulla voi näyttää sekä tuntea olonsa hyväksi myös hellepäivinä, ja suomensimme vinkit alle. Pitäydy vedenpitävissä meikeissä Kesän ajaksi kannattaa investoida vedenpitävään ripsiväriin, rajauskynään ja jopa peitevoiteeseen. Pidä hiukset lyhyenä tai nosta ne ylös Pitkät hiukset voivat olla kesällä ahdistavankin kuumat, mutta helpotusta voi hakea eri tavoin lyhyeksi leikatuista hiuksista piilokaljusta kaljuun – kunhan itse on tyytyväinen. Jos taas ei halua lähteä muuttamaan hiustyyliään, voi hiukset nostaa ylös muun muassa huivin tai ponnareiden avulla. Käytä tuotteita, joiden tarkoitus on viilentää Jotkin tuotteet omaavat ainesosia, jotka tuntuvat viileiltä, kun niitä laittaa iholle. HuffPost antoi esimerkiksi tällaisesta muun muassa Marc Jacobsin peitevoiteen. Unohda hajuvesi Aurinkorasvassa tai kosteusvoiteessa on todennäköisesti jo tarpeeksi tuoksua, joten et tarvitse sitä erikseen. Käytä nestemäisiä huulipunia ja -kiiltoja Sen sijaan, että tuhrisit kasvosi voidemaisella huulipunalla, vaihda pitkäkestoisiin, nestemäisiin huulikiiltoihin ja -puniin, jotka ovat kevyempiä. Käytä ympäristöä hyödyksesi Haluatko pehmeät laineet hiuksiisi tai rantakiharat? Vedessä polskimalla ne syntyvät! Jos taas et halua kastua, voit toki käyttää muotoilutuotteita, jotka ovat tarkoitettu kyseisten kiharoiden tekoon. Lähde: HuffPostLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jos nämä 14 asiaa tuntuvat raskailta nyt, uusi vuosi voi tuoda mukanaan toivotun muutoksen
- Moni vanhempi mokaa tässä – nämä 5 asiaa olisi parempi jättää sanomatta
- Nainen rakastaa miestään aidosti, jos hän kuvailee häntä näillä 11 sanalla
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Painonnousun taustalla voi olla lääkitys: 6 yleistä hoitoa, jotka voivat vaikuttaa painoon
- Helpotus kuukautiskipuihin voi löytyä vitamiinien joukosta
- Vältä näitä 5 raaka-ainetta, jos kehossasi on tulehdustila – voivat pahentaa oireita
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Veljien kanssa kasvaneilla tytöillä on usein nämä 11 erityistä piirrettä
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja