Näin pidät pisamasi näkyvissä meikistä huolimatta – meikkitaiteilijan neljä neuvoa
Pisamat voi saada erottumaan ja pysymään näkyvissä monin tavoin, ja meikkitaiteilija listasi neljä suosikkiaan.
Pisamat jakavat mielipiteitä: toiset eivät välitä omistaan ja haluavat saada ne peitettyä meikillä, kun taas toiset taas pitävät niistä ja haluavat myös pitää ne esillä.
”Nykyisin on mainiota, että elämme aikaa, jolloin voimme anteeksipyytelemättä täysin omaksua pisamamme”, julkkisten kanssa töitä tekevä meikkitaiteilija Rachel Goodwin kertoo HelloGigglesille.
”Minusta pisamat mielletään nuoruuden ja raikkauden merkkinä ja niihin liittyy viattomuutta”, hän jatkaa.
Jos pisamistaan pitää, saa silloin meikkiä käyttäessä olla tarkkana, että ei peitä niitä. Onneksi on erilaisia tapoja, joilla meikin avulla voi saada pisamat erottumaan ja alla Goodwin kertoo omat suosikkiniksinsä juuri tätä tarkoitusta varten.
Vähemmän on enemmän
Kun on kyse meikin käytöstä ja pisamista, on silloin vähemmän enemmän. Goodwinin mukaan pisamille parhaita tuotteita ovat ohuet, läpikuultavat tuotteet.
”Minä teen niin, että käytän täysin peittävää meikkivoidetta peitevoiteena ja laitan sitä juuri silmieni alle, silmäluomille sekä nenän, sierainten ja huulien ympärille”, Goodwin sanoo.
Oikean meikkivoiteen löytäminen voi olla haastavaa, mutta Goodwin neuvoo pysymään loitolla koostumuksista, jotka ovat liian hohtavia tai liian mattaisia. Sen sijaan olisi parempi löytää täydellinen tasapaino ja päästä välimaastoon satiinikoostumuksella. Tällaiset meikkivoiteet antavat pisamien loistaa läpi ja näyttää luonnollisimmalta.
Häivytä meikki oikein
HelloGigglesin mukaan sen jälkeen, kun Goodwin on laittanut peittävää meikkivoidetta, hän meikkisienelle häivyttää ja tasoittaa sen.
”Sen tavallaan siirtää ihoon kosteusvoiteen päälle. Se häivyttyy ja jättää iholle vain hipauksen meikkivoidetta, mikä peittää kaiken epätasaisen, mutta antaa silti pisamien näkyä ja näyttää omalta iholtasi”, meikkitaiteilija selittää.
Varjosta varoen
Varjostaminen voi olla haastavaa – etenkin jos tavoitteena on luonnollinen meikki. Tätä varten Goodwin yleensä välttää puutereita, jotka voivat näyttää kuin olisivat vain pisamien päällä. Sen sijaan hän suosii nestemmäisiä vaihtoehtoja, jotka siirtyvät helposti ihoon.
Goodwin suosittelee taputtamaan korostusta poskiluille ja kulmaluille.
”See antaa täyden hehkun iholle niin, ettei se näytä ylimeikatulta”, hän toteaa.
HelloGigglesin mukaan Goowin myös korostaa etsimään tuotteita, jotka antavat iholle valovoimaisen, luonnollisen hehkun sen sijaan, että läyttäisi kimaltavia tuotteita, jotka voivat viedä huomion pois pisamistasi.
Aurinkopuuterina Goodwin yleensä käyttää puikkoa tai voidetta puuterimaisen tuotteen sijaan. Jos sinulla on pisamia, älä varjosta liikaa, vaan hienovarainen tyyli on paras vaihtoehto.
Uskalla kokeilla näyttävää meikkiä
HelloGiggles muistuttaa, ettei pisamia omaavien pitäisi arastella tehdä muutoksia meikkirutiineihnsa ja kokeilla myös jotain uutta ja erilaista. Sivuston mukaan pisamakasvot ovat itse asiassa paras pohja kokeilla näyttäviä tyylejä; ne saavat pisamat erottumaan ja samoin kasvonpiirteesi.
”Minusta pisamia omaavat ovat niin kauniita. Rakastan sitä paljaan ihon asettelua rinnakkain rohkean meikin kanssa, olipa se sitten punaiset huulet tai jopa sipaus väriä silmämeikissä eikä mitään muuta”, Goodwin sanoo.
”Minusta se on niin coolia ja näyttää modernilta, kun näen naisen omaksuvan tämän”, hän päättää.
Aiemmassa jutussa listattiin seikkoja, joihin pisamia omaavat voivat samaistua. Voit lukea lisää aiheesta täällä.
Lähde: HelloGiggles
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Naiset paljastivat, mikä arjessa kuormittaa eniten – listaan on helppo samaistua
- Lähestyykö kesäloma? Näillä vinkeillä vältät viime hetken lomastressin
- Miksi naiset käyvät kuumana parrakkaisiin miehiin? Tässä 11 syytä
- Harrastukset, jotka kertovat itsevarmuudesta ja intohimosta – moni pitää niitä varsin seksikkäinä
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä