10 asiaa, joihin voit samaistua, jos sinullakin on pisamia

Toisena päivänä vihaat niitä, toisena päivänä rakastat niitä.
Pisamia omaavat naiset käyvät jatkuvaa taistelua siitä, pitäisikö ne koettaa meikata piiloon vai antaa niiden ylpeänä näkyä. Vaikka oman ainutlaatuisuutensa tuominen esiin on usein kannattavaa, voivat pisamat koitua välillä todella turhauttaviksi.
Ymmärrystä kuitenkin löytyy – ainakin muilta, joilla on paljon pisamia. Alle onkin listattu 10 asiaa ja ongelmaa, jotka vain pisamakasvoiset ymmärtävät.
1. Aurinkorasvaa ei ole koskaan tarpeeksi. Mikään ei tunnu riittävän estämään niitä ilmestymästä lisää.
2. Olet miettinyt, että mitä jos niitä tulisi kesän aikana vain niin paljon, että ne sulautuisivat yhteen ja näyttäisit siltä, kuin sinulla olisi kunnon rusketus. Tiedät myös kokemuksesta, ettei niin käy.
3. ”Kuinka monta sinulla niitä on?” on useimmin kysytty kysymys, johon sinulla ei ole vastausta. Kukapa niitä jaksaisi tarkalleen laskeakaan.
4. Ystäväsi haluavat välillä leikkiä pisteiden yhdistelyä kasvoillasi.
5. Ymmärrät sen kiusallisen hetken, kun lapset lähestyvät ja kyselevät, miksi sinulla on pisteitä pitkin kasvojasi.
6. Pisamiesi ansiosta saat erilaisia lempinimiä.
7. Kaikki puhuvat sinusta söpönä. Iälläsi ei ole väliä, olet silti aina söpö.
8. Kun ihmiset hihkaisevat, että heilläkin on pisamia. Sitten he osoittavat kasvoissaan olevia paria pistettä, jotka eivät ole edes lähellä toisiaan. Oikeastiko, sinä mietit.
9. Meikin kanssa on ongelmia: joko laitat meikkivoidetta tai vastaavaa liian vähän ja pisamat näkyvät läpi tai jos koetat peittää ne kokonaan, sinulla on kunnon kerros pakkelia kasvoissasi.
10. Mikään paikka ei ole turvassa. Piilota kätesi, piilota jalkasi, koska pisamat muuten löytävät tiensä myös sinne.
Lähde: Beauty High
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 10 kasvatustapaa, jotka vahingoittavat lapsiasi – vältä näitä virheitä