Näin parannat seksielämäsi laatua – moni suomalainen on tyytymätön seksielämäänsä, osoittaa uusi tutkimus
Seksi on monille merkittävä osa elämää, mutta seksielämän laatu ei kuitenkaa ole kaikilla tyydyttävä.
Noin neljännes suomalaisista (23%) on vähintään melko tyytymätön omaan seksielämäänsä, osoittaa Kaalimato.comin teettämä tutkimus. Lähes joka toinen (48%) on puolestaan vähintään melko tyytyväinen ja toinen neljännes (23%) ei ole tyytyväinen eikä tyytymätön seksielämäänsä.
Kaalimadon mukaan tyytyväisyys seksielämään koostuu monista eri tekijöistä. Yhdelle tärkeää on seksin määrä, toiselle taas laatu, kun taas kolmas arvostaa tunneyhteyttä seksikumppaniin.
”Tyytyväisyyden kokemusta tukee myös kumppanilta saatu positiivinen palaute sekä tunne siitä, on hyväksytty juuri sellaisena kuin on. Myös oman kehon hyväksyminen lisää tyytyväisyyttä”, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen sanoo.
Tutkimuksen mukaan kaikista tyytyväisimpiä seksielämäänsä ovat 18-24-vuotiaat suomalaiset (62%). Vuoden takaiseen verrattuna tyytyväisyys omaan seksielämään on lisääntynyt erityisesti 25-34-vuotiailla (56 %), jotka myös masturboivat kaikista ikäluokista eniten.
”Tyytyväisuus seksielämään ja suhde omaan seksuaalisuuteen kulkevat useasti käsi kädessä. Ne, jotka arvostavat seksuaalisuuttaan ja pitävät seksuaalista nautintoa tärkeänä myös usein masturboivat muita useammin. Masturbointia pidetään osana kokonaisvaltaista hyvinvointia”, Lavikainen pohtii.
Varattujen ja sinkkujen välillä isot erot
Tutkimuksen mukaan suurimmat erot tyytyväisyydessä löytyivät sinkkujen ja parisuhteessa olevien väliltä. Erillään asuvista pariskunnista jopa 67 prosenttia ja avoliitossa olevista 61 prosenttia oli vähintään melko tyytyväisiä seksielämäänsä, mutta sinkuilla vastaava luku oli 30 prosenttia.
Kaalimato kertoo, että naimisissa olevista 19 prosenttia koki olevansa erittäin tyytyväisiä seksielämäänsä, kun taas 14 prosenttia naimisissa olevista kyselyyn vastanneista tunnusti olonsa melko tyytymättömäksi.
”On tavallista, että pitkässä parisuhteessa seksin määrä vaihtelee ja seksissä voi tulla suvantovaiheita eri elämäntilanteista johtuen. Pitkä parisuhde ei kuitenkaan automaattisesti merkitse tyytymättömyyttä seksielämään”, Lavikainen sanoo.
Seksuaaliterapeutti muistuttaa, että pitkissä parisuhteissa seksielämän laatuun ja määrään täytyy panostaa eri tavalla, kuin lyhyemmissä suhteissa.
”Voi nostaa seksielämän uudelle tasolle”
Koska nautinnollinen seksielämä voi lisätä yleistä tyytyväisyyttä myös muihin elämän osa-alueisiin, kannattaa siitä pitää hyvää huolta. Jos tyytyväisyys omaan seksielämään ei ole huipussaan, kannattaa syitä pohtia; millaisista asioista itse kiihottuu ja mitä toivoisi toiselta osapuolelta?
”Kumppanin kanssa kommunikointi on yksi tyytyväisyyden kulmakivistä. Rehellinen ja avoin keskustelu omista tarpeistaan ja toiveistaan voi nostaa seksielämän uudelle tasolle”, Lavikainen vinkkaa.
Kaalimadon mukaan piristystä makuuhuoneeseen voi tuoda myös esimerkiksi kokeilemalla uusia asentoja, uusia paikkoja, erilaisia seksivälineitä tai vaikkapa tuhmia puhumalla. Apua ja vinkkejä voi saada myös kirjallisuudesta, elokuvista vai vaikkapa verkkokursseilta.
”Joskus vanhojen tapojen ja rutiinien heittäminen romukoppaan voi tuoda uudenlaista kipinää seksielämään. Jos seksin harrastamiseen kuuluu aina yhdyntä, voi sen sijaan kokeilla esimerkiksi suuseksiä. Ja toisinpäin”, Lavikainen sanoo.
Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen vastasi tuhat iältään 18-70-vuotiasta suomalaista. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhtikuussa 2022 ja otos on iältään, sukupuoleltaan ja alueellisesti kansallisesti edustava.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 11 asiaa, joita mies ei saisi koskaan unohtaa tehdä seksin jälkeen
- Ärsyttävätkö pienet ja kutisevat näpyt ihossa? Näin helposti voit välttää ne
- Kannattaako yö- ja päivävoide ostaa erikseen – vai onko kyseessä vain markkinointikikka?
- 8 virhettä, joita moni nainen tekee hyvässäkin suhteessa – näin pääset niistä eroon
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Laske luomesi! Jos oikean käsivarren määrä ylittää tämän rajan, ihosyöpäriski kasvaa selvästi
- Hiuspohja rauhoittui vasta, kun uskalsin luopua shampoosta – ratkaisu löytyi voidehyllyltä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- Tutkimus: tässä asennossa nainen saa todennäköisimmin orgasmin
- Näetkö unia edesmenneistä läheisistä? Asiantuntijoiden mukaan kyse ei ole sattumasta
- Tutkimusten mukaan tähän aikaan päivästä naisen seksihalut ovat huipussaan
- 11 piirrettä miehissä, jotka saavat naisten sukat pyörimään ja posket punastumaan
- Oletko itse syypää ryppyihisi? Nämä arkiset tavat vanhentavat ihoasi huomaamattasi
- Onko koolla väliä? Naiset antavat rehelliset neuvot miehille
- Ihminen viestii pahaa oloaan usein huomaamattaan – 11 lausetta, jotka voivat huutaa apua rivien välistä
- Horoskooppisi mukaan sinusta tulee tällainen vanhana – kuvaus osui nappiin ehkä liiankin hyvin
- Tämä asia on miehelle tärkeämpi kuin rakkaus – ja valitettavan harva tietää sen
- 8 merkkiä siitä, että mies on vain seksin perässä