Näin monta aiempaa seksikumppania on liikaa – vähentää muiden kiinnostusta
Luulisi, että sillä ei olisi muille mitään väliä, montako seksikumppania on aiemmin ollut.
Tutkimuksen mukaan tietyn seksikumppanien määrän jälkeen alkaa olla muiden silmissä vähemmän kiinnostava uudeksi kumppaniksi. Tutkimukseen osallistui 188 henkilöä, jotka kertoivat halukkuutensa seurustella jonkun kanssa heidän aiempien seksikumppaneidensa määrän perusteella.
Neitsyistä ei pidetä, mutta ei liian kokeneistakaan
Tutkimuksessa selvisi, että neitsyiden kanssa oltiin vähemmän halukkaita suhteeseen kuin kuitenkin vähän kokemusta saaneiden kanssa. Mutta kahden ja kolmen seksikumppanin jälkeen halukkuus alkoi vähitellen laskemaan.
Ihanteelliset luvut aiemmille seksikumppaneille ovat aika pieniä. Jos verrataan halukkuutta seurustella neitsyen kanssa, se on tämän tutkimuksen mukaan yhtä suosittua kuin 7–9 seksikumppanin kohdalla.
Miehet ovat tässä asiassa hiukan naisia anteeksiantavaisempia eli huolivat kumppaneikseen myös vähän helpommin myös enemmän seksikokemuksia saaneita naisia.
Lähde: Psychology today
LUE MYÖS:
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Meneekö työ usein kumppanin edelle? Näillä 7 keinolla estät sitä pilaamasta parisuhdettasi
- Etkö saa mitään aikaiseksi? Näillä 10 keinolla pakotat itsesi hommiin
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen