Näin huijaat itsesi nukkumaan enemmän – katso kätevä minuuttiniksi
Tuntuuko sinusta usein haastavalta saavuttaa täydet yöunet? Jos tuntuu, niin nyt saat hyvän vinkin, jonka avulla voit huijata itsesi nukkumaan yön aikana enemmän.
Laadukkaat ja tarpeeksi pitkät yöunet ovat terveydelle yhtä tärkeää kuin esimerkiksi ruoka ja vesi. Uni on ylellisyyttä, jota kaikki eivät koe samalla tavalla. Ehkä vaativa työ- tai perhe-elämä vaikuttavat unensaantiin. Oli syy mikä tahansa, niin kannattaa kokeilla tätä niksiä, jolla yöunesi tulevat vähitellen pitenemään.
Kokeile tätä minuuttitekniikkaa ja yöunesi lisääntyvät kuin itsestään
Tiesitkö, että nukkumaan meneminen jokaisena iltana minuutti aiemmin tuo sinulle ylimääräisen unitunnin kahden kuukauden välein? Se tarkoittaa sitä, että vuoden aikana saisit nukuttua kuusi ylimääräistä tuntia. Lyhyellä aikavälillä yksi minuutti ei kuulosta kovin paljolta, mutta jokainen lisäminuutti unta on tärkeää.
Alle kuuden tunnin yöunet voivat aiheuttaa väsymystä, ärtyisyyttä ja huonontaa muistia. Pitkällä aikavälillä se voi mm. lisätä sydänsairauksia, aivohalvauksen todennäköisyyttä ja huonontaa immuunijärjestelmän toimintaa.
Voit kokeilla tätä joka ilta minuutin aikaisemmin tekniikkaa, jotta nukkuminen aikaistuisi. Voit myös houkutella itsesi aiemmin sänkyyn monilla eri tavoilla. Tee nukkumaanmenosta hauskempaa esimerkiksi siten, että hankit itselle ihanalta tuntuvan yöpaidan, luet ennen nukahtamista hyvää kirjaa tai kuuntelet rauhallista ja rentouttavaa musiikkia.
Makuuhuone kannattaa myös pitää viileänä ja pimeänä, kun nukut.
Hyvää yötä!
Lähde: The List
LUE MYÖS:
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Näistä oudoista oireista naiset arvasivat olevansa raskaana
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Onko ryhtisi päässyt huonoksi? 6 helppoa keinoa sen korjaamiseen
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi