Näin hätkähdyttäviä asioita parit salaavat toisiltaan

Reddit-käyttäjät paljastivat, mitä salaavat kumppaneiltaan.
Kaikki kertovat pieniä valkoisia valheita joskus läheisilleen, mutta siitä aiheutuu ongelmia, kun valheet ovat jostain vakavasta aiheesta. Tutkimuskin on osoittanut, että yksi viidestä salaa kumppaniltaan jotain, mikä voisi paljastuessaan jopa kaataa koko suhteen – kuten pettäminen tai vakavat rahaongelmat.
Reddit-sivustolla alettiin keskustella asioista, mitä ihmiset salaavat kumppaneiltaan. Huffington Post listasi salaisuuksien joukosta yllättävimmät.
1. ”En ole kertonut, että koko avioliittomme on blogin aihe, mitä pidän salanimellä ja blogilla on paljon lukijoita. Kaikki mainitsemisen arvoinen avioliitostamme päätyy blogiin ja muiden kommentoitavaksi päivittäin.”
2. ”Salaan sitä, että minulla on vaikeuksia kiintyä vastasyntyneeseen poikaamme. Rakastan häntä kyllä, mutta en tunne kiintymystä.”
3. ”Tyttöystävääni tapaillessa minusta on tullut ateisti. Hän tietää, etten ole kovin uskonnollinen, mutta hän luulee, etten vain pidä kirkossa käymisestä. Uskonto on todella iso osa hänen elämäänsä, joten en usko, että hän suhtautuisi hyvin ateismiini. Hän saattaisi jopa erota minusta, vaikka suhteemme on muuten todella hyvä. Olen koettanut pari kertaa kertoa hänelle, mutta jänistän. Toivon, että voin kertoa, kun aika on oikea, mutta siihen asti tämä ole kovin suuri taakka teeskenneltäväksi.”
4. ”En harkitse häntä vakavasti pitkäaikaiseksi kumppaniksi, koska miehen äiti on hirveä.”
5. ”Olen edelleen toivottoman rakastunut ex-tyttöystävääni. Tämänkin kirjoittaminen saa kuitenkin oloani jo hieman paremmaksi. En tiedä miten päästä hänestä yli. Rakastan tyttöystävääni todella paljon, mutta exäni on aina mielessäni. Tiedän, että hän on täysin yli suhteestamme, joten miksen minä voi olla?”
6. ”Salaan, että olen kauhuissani ja epäröin naimisiin menemistä hänen kanssaan. Yksi syy? Hän kärähti ratista epämääräisissä olosuhteissa. En usko hänen tarinaansa, vaikka väitän niin. Hän juo liikaa kotona, olemme puhuneet siitä, kun löysin tyhjiä pulloja piilotettuna pitkin taloa, mutta sitä tapahtuu edelleen. Hän piilottaa vain paremmin pullonsa, mutta tiedän silti, milloin hän juonut ja en vain sano mitään, koska en löydä todisteita.”
7. ”Salaan, että en mene koskaan naimisiin hänen kanssaan. Rakastan häntä, mutta en ole niin ylpeä hänestä ihmisenä, että voisin viettää loppuelämäni hänen kanssaan.”
8. ”Työmatkalla viime viikolla uhkapelasin kahden viikon palkan edestä rahaa. Aloitamme molemmat syksyllä koulun ja säästämme kodin parannuksiin kotonamme pidettäviä häitämme varten. Olen katkera, kun tyttöystäväni palkka on noin kolmannes omastani ja minä maksan kaiken paitsi puhelinlaskun. Säästöni on kulutettu loppuun. Säästin niitä rahoja omaa autoa varten ennen kuin tapasin hänet ja nyt en voi hankkia autoa.”
9. ”Poltan pilveä ainakin kerran viikossa. Olemme olleet yhdessä yli neljä vuotta eikä tyttöystäväni tiedä mitään, mutta joskus toivon, että voisin poltella hänen kanssaan.”
10. ”Salaan, kuinka hajallaan elämäni oikeasti on. Minä olen se vakaa, jolla on suunnitelma ja kunnon työ. Se, jolla on valoisat tulevaisuuden näkymät eikä heikentäviä mielenterveysongelmia tai fyysisiä terveyongelmia ynnä muuta sellaista. Todellisuudessa elämäni pysyy kasassa ilmastointiteipillä, alkoholilla ja tuurilla. En suunnittele ja toivon vain parasta koko ajan. Minun pitää olla tyttöystäväni ”varma asia”, jotta hänellä on edes yksi ihminen, johon hän voi turvautua ja joinakin päivinä se on todella vaikeaa.”
Lähde: Huffington Post
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!